24 kesäkuuta, 2013

Rakkaudella Helsingistä ♡

Mun blogin vanhemmat lukijat tietääkin, mikä suru meidät kohtasi viime kesänä, kun lasten parhaat kaverit ja meidän rakkaat ystävät muutti Ruotsiin. Onneksi ollaan tässä välissä kerran saatu kamut käymään ja heinäkuussa koittaa taas iloinen jälleennäkeminen. Sillä välin ollaan malttamattomina kasattu kokoon kesäistä ylläripakettia, joka aiotaan lähettää Ruotsiin vielä, ennen kuin he lähtevät sieltä tänne suuntaan.

Isla on tehnyt väritysvihkoja ja koruja, sekä ensin piirtänyt paperille, sitten kirjonut kankaalle tän tyypin, joka nyt päätyi ystävän hameen taskuksi (kiitti Wilma tasku-ideasta!).
Niksu on tietysti tehnyt myös koruja ja piirrellyt autoja, sekä kasaillut kaikenlaista sälää yllätyspakettiin. :)

Mä lähetän sinne yhden kesäisen huivin (niitä aiemmin tehtyjä, jätin yhden sivuun) sekä tän hameen pienelle neitokaiselle ja mammalle sitten mätsäävän kesäkassin. Letitin sen verran liikaa nauhoja, että mukaan lähtee vielä lettivyö, tai hiuspanta, tai miksi se nyt sitten päätyykään.

Ehkä keksitään vielä jotain, tai sitten ei, sillä kohta alkaakin jo tulla kiire postittaa..! :)








The older readers of my blog probably remember when our dear friends (+kids best friends) moved to Sweden last summer. We have fortunately got them here once after that and now in July they are coming here again, this time for a longer period, yay!! Since we have very little patience we have slowly put together this summerly surprise package for them that we are going to send to Sweden before they leave to Finland.

Isla has made some coloring booklets and jewelry. She also drew this creature on paper and afterwards she embroidered it onto fabric. Today i made a skirt where here cute embroidery works as a pocket.
Niila has also made some bracelets and drawings and found just some stuff to go with the package.
Today i made this summer bag for my friend, so now she and her girl can wear matching prints. :)

I made too much of that braid so i´ll send it to them too. They can use it as a belt or a head band or what ever.

4 kommenttia:

  1. Ihania väripläjäyksiä! Lahjojen saajat varmasti ovat ikionnellisia.

    VastaaPoista
  2. Voi että miten ihanan riemukkaita juttuja!!

    VastaaPoista
  3. Oi, kyllä tuollainen aurinkoinen paketti on ihanaa saada :)

    VastaaPoista