27 syyskuuta, 2013

Syksyn värejä

Aika monta peräkkäistä syksy-nimistä postausta mulla nyt, mutta minkäs teet, kun se kaunis syksy nyt täällä kerran on. :)

Pyöräiltiin yhtenä aamuna Tuomarinkartanoon aamupalalle koko perheen voimin, tästäkin mulla on kivoja kuvia, joita en useammasta sattuneesta syystä ole vielä saanut tänne laitettua, mutta tulee varmaankin pian.. Anyways, Isla ja Niksu keräili sieltä maahan pudonneita tammenterhoja ja muita syksyn aarteita, jotka tuotiin kotiin askartelutarpeiksi ja koristukseksi.

Se on muuten jännä, miten aina kesän alkaessa on sellainen olo, että voi kunpa tää kesä ei ikinä loppuisi ja syksy ei tulisi superpitkään aikaan. Sitten kuitenkin kun syksy tulee, otan sen aina ilomielin vastaan. Tämä syksy on jotenkin ollut erityisen kaunis, vaikka siihen tuleekin liittymään surullisia muistoja.

Sunnuntai on ihan kohta, ja se pelottaa mua. Se, miten taas selviän siitä, että joudun lopettamaan 13 vuotta mun kanssa yhtä pitäneen rakkaan koiran. Onneksi mulla on nyt perhe ympärillä. Silloin, kun jouduin lopettamaan ensimmäisen koirani, sitä ei vielä ollut. Silloin tuntui, että koko maailma romahtaa. Nyt luulen, että osaan suhtautua erilaisella perspektiivillä, sunnuntainahan se selviää.

Islan päällä oleva kaunis yöpaita on peruja mun "leikki-isosiskon" lapsuudesta, jolloin hän on sitä käyttänyt. Todennäköisesti siis n. 40 vuotta vanha. Se on nyt Islalle juuri sopiva ja niin herkkä ja kaunis. Islakin tykkää siitä kauheasti.

Syksyiset askarteluohjeet tammenterhoille löytyy TÄÄLTÄ.

Kaunista ja värikästä viikonloppua kaikille ihanille lukijoilleni, tervetuloa myös uusille! :)






Crafting with the pretty supplies my kids have collected from outside. Feeling sad and scared of the Sunday that´s soon here, when my sweet beautiful dog will start her everlasting sleep. Loving the beautiful delicate nightshirt my girl is now wearing. My "pretend-big sister" has worn it about 40 years ago as a little girl.

Read more about our Autumn crafts HERE.

Have a beautiful weekend my dear readers!

20 syyskuuta, 2013

Parhaat kamut

Löysin pari vanhaa kuvaa taas koneelta, missä Isla pikkuisena touhona halailee ja pusii meidän Miloa. Meillä on nyt surulliset hetket käsillä, kun joudumme lopettamaan meidän vanhan Tiku-mummelin. En siitä sen enempää tällä erää ala tilittämään, mutta voi olla, että jossain vaiheessa tulee tarve. Yksi viikko.

Toivottavasti Milo pärjää kun Tikua ei enää ole. Se kun ei ole koskaan ollut ainoa koira ja on kaiken lisäksi totaalinen laumasielu. Mä en ole oikein päässyt ompeluhommiin, kun olin tiistaina leikkauksessa ja nyt on pitänyt vaan levätä. Onpas nyt ankee meininki tässä mun postauksessa.. Ehkä kannattaa vaan katsoa näitä kuvia ja palailla paremmalla fiiliksellä.



I found two old pictures where Isla as a little toddler is cuddling with our Milo. Nothing cuter. We will have to put our old granny-dog Tiku to her forever sleep after one week. Sad days. I may have to cry about that in here a bit too, but i´m not going to do it now. I´ll just enjoy these pictures and hope that Milo will manage after she is gone. He has never been a "single dog" and is totally pack oriented.

19 syyskuuta, 2013

Parveke syyskuntoon

Järkkäiltiin viime viikonloppuna taas parveketta uuteen uskoon. Raahattiin lasten kanssa "puita" metsästä ja haettiin kukkia meidän palstalta. Mä vaihdoin taas järjestystä siirtäen meidän liian ison pöydän ihan nurkkaan poikittain. Vähemmän tilaa pöydän ääressä syöville, mutta enemmän tilaa parvekkeelle. Nyt siellä voi jopa taas nautiskella olostaan. Ja eihän nyt oikeesti kauaa parvekkeella enää tarkene syödäkään. Lintu-seinätarrat on Tigeristä.

Valosarjat ja kynttilät illalla palamaan niin on kuulkaas niin tunnelmallista että! :)










Eikös oo upea minttu-persilja kori! No en oo kasvattanu ite. :)




Me and kids decorated our balcony to it´s new autumn-look. We dragged in some "woods" from the forest and brought pretty flowers from our garden plot. Kids drew pictures for a decoration and i moved the too-big-table to the corner. Less seats for peeps but more room for just hanging out there. I love it now. Bird wall-stickers are from Tiger.

Just click the lights on in the evening and light some candles for some extra moodiness.. Voilá!

14 syyskuuta, 2013

Väri-inspiraatiota syksyyn

Sekalaisia inspiraatiokuvia Pinterestistä. ♥






 






Color inspiration. Random pictures from Pinterest. ♥

08 syyskuuta, 2013

HUOM! VIELÄ EHDIT ARVONTAAN!

Konglomeratiin on tullut lisää upeita julistevaihtoehtoja! Vielä ehdit osallistua lastenblogissani olevaan julistearvontaan, jossa voittaja pääsee itse valitsemaan suosikkijulisteensa. Hopi hopi!! :)


07 syyskuuta, 2013

Värikäs lokerikko

Löydettiin yhtenä päivänä kun oltiin mun äitin luona, niin kellarista mun joskus koulussa veiston tunnilla tekemä puinen lokerikko. Hämähäkin seiteistä huolimatta tuotiin se kotiin ja tänään tehtiin sille lasten kanssa muodonmuutos.

Koska hyllykkö päätyi lastenhuoneeseen, sai lapset päättää kutakuinkin itse uudesta ulkonäöstä. Tänne sitten kuulemma kerätään kaikki pihalta löytyneet hienot kivet ja muut aarteet. Maalaamiseen käytettiin akryylivärejä ja hyllykön taustapaperi on yksi niistä, mitä toin Amsterdamista.

P.s. Vielä huomiseen asti aikaa osallistua ihanaan julistearvontaan TÄÄLLÄ! Myös kuvissa näkyvä leijona-juliste on yksi vaihtoehto! :)

P.s. Kohta sulkeutuu myös Huuto.netissä olevat Islan vaatekohteet!












One day when we were at my mom´s - we went to the cellar and i found an old wooden "shelf" that i´ve made myself when i was in shcool. Despite all the spider webs, we took it home and today me and kids gave it a new look.

Since this shelf is going to be at kids room, they pretty much got to decide what we would do with it. In here they will store all the treasures found outside, the kids said.
We used acrylic paint and the background paper is one of those i bought from Amsterdam.

04 syyskuuta, 2013

Tytöille!

Lisäsin taas muutamia vaatteita TÄNNE myyntiin. Käyhän kurkkimassa jos löytyisi jotain kivaa. :)

Myös mm. tämä ihana Vertbaudetin neuleliivi..


01 syyskuuta, 2013

Vähän sitä, vähän tätä..

Ostin Teippitarhasta liitutaulutarraa, jonka leikkasin ympyräksi ja liimasin meidän eteisen ja keittiön väliseen seinään. En kyl tiiä mitä siihen nyt sit kirjoteltais, ehkä jotain hassuja juttuja toisillemme. Jotain piti kuitenkin nyt kuvaan saada. ;)



Sit mun on pitänyt täällä kehuskella hienolla kakulla, minkä Niilan kummitäti meidän murulle. Siinä oli kivaa sekin, kun lapset pääsi itse viimeistelemään lookin. Aika monta kuvaa, mutku se oli niin hieno ja vielä kaiken kukkuraksi super hyvääkin!

Arvatkaas oliko pikku-heppu vähän onnellinen tosta marsipaani-pollariautosta?! Siskokin sai maistaa. :)








Ja lopuksi vielä kiitos Tanjalle ja Choko kanelille tunnustuksista. Tällä kertaa en niitä ala kierrättämään, mutta olen kyllä kovin kiitollinen kauniista eleestänne. :)

The godmom of my kids made this gorgeous cake for our little birthday-boy and i just had to put all of these pictures here because it was soooo cool and it was soooo good. :)