14 marraskuuta, 2011

WORK WORK WORK

Viime päivät on mennyt näiden kimpussa huhkien. Ihan ensiksi ajattelin, että vien markkinoille 50 paria tossuja. Sitten siitä tuli 40 paria. Totuus taitaa olla 35 paria. Jotenkin ei kuulosta riittävän paljolta viideksi päiväksi, mutta 70 yksittäistä tossua kuulostaa enemmän kuin riittävältä. Varsinkin, kun sormet syyhyää koko ajan muiden ideoiden kimppuun. Aika ei riitä kaikkeen, byhyy. Mutta yritän saada sitten uudistuneeseen nettikauppaani (joka on vielä tekeillä) vielä ennen joulua jotain kivaa myyntiin.

Olin ajatellut hieman korottaa tossujen hintaa vuoden alusta. Teen sen kuitenkin jo nyt. Se on sitten selkeämpi, jos satun saamaan uusia asiakkaita niin hinta on heti se, minkä olen niille ajatellut. Eli jos joku on tulossa messuilta ostamaan tossuja, niin uusi hinta on 18 euroa. Ei tule sitten yllärinä siellä paikan päällä. :)

Pieni hintojen tarkistus on paikallaan myös siksi, kun uusi kauppapaikkani ottaa pienen maksun jokaisesta tuotteestani, jälleenmyyntiin menee vielä (paljon) isompi lohko. Jälleenmyyntiin menevät tuotteet on vielä mietinnässä, mutta tossut pysynevät vaan mulla myynnissä.
Toivottavasti nämä kolme euroa eivät ole ratkaiseva tekijä tossujen ostajille. Lohdutukseksi voin sanoa, että niiden tekemiseenkin menee aikaa (varsinkin mun pikkutarkkuudella) ja valtaosa on uniikkeja. Samasta kankaasta valmistan max. kolmet tossut, ja niissäkin pyrin vaihtelemaan vuorikankaan värejä, jollei joku halua tilata täsmälleen samanlaisia. Kokoja messuille tulee 36-40 välillä (kaikki ovat kaksoiskokoja, joten valinnanvara on aika hyvä).

Mutta, näistä kankaista olen tosi innoissani. Kaikki on omaan makuuni mieluisia, mutta tekemättömien pinon päällimmäisenä näkyy mun suosikkikankaat. Tuosta japanilaisesta (lila) karhu + tyttö-metsäkankaasta on ehkä pakko tehdä yhdet itsellenikin. Se on ihan ehdoton suosikkini. ;)



Here´s what i´ve been up to lately. Slippers, slippers and more slippers. My intention was to make 50 pairs to the fair, then it went down to 40. The truth seems to be 35. Doesn´t seem very much for five days, but it´s more than enough when i think about sewing 70 individual slippers. Especially when my fingers are itching towards other ideas.
I just don´t have enough time. I try to be very productive with these so i can make something else to take with as well.

I´m also working on my new webshop. Trying to get it done before december. Then my products will be available for international customers as well. ;)

12 kommenttia:

  1. mielettömän upeat, sääli kun en osa itse käyttää, niin söpöiset kuosit (nimim. paljaat varpaat ;)

    VastaaPoista
  2. Saanen sanoa, että hinta ei ole yhtään paha.ovat kyllä oikein sieviäkin.

    VastaaPoista
  3. Otsikko oli melkein kuin NEWYORK NEWYORK..että ajattelin jo, että olet maailmalla.
    No, WORK WORK WORK.. mutta tuotoksesi ovat kyllä niin herkullisia! Myös pussukat ed. postauksessa!

    VastaaPoista
  4. Tossut ovat aivan ihania, enkä minäkään pidä 18€ pahana hintana käsityölle. =)

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita tossuja! Samaa mieltä kuin muut, 18 euroa käsintehdystä tossuparista ei ole ollenkaan paha hinta.

    VastaaPoista
  6. Ihania tossukoita! Minusta hinta ei ole paha!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun kommentoitte hintajuttuun! Mun mielestä hinta-laatusuhde on vielä hyvä, mutta ymmärrän tietty senkin, jos toisille se hinnannousu on kynnyskysymys. Omia tuotteita on välillä vähän vaikeaa arvostaa tarpeeksi, mutta ehkä harjoitus auttaa siihenkin? Toisten mielipiteet auttaa siinä myös. Että kiitos vielä. :)

    VastaaPoista
  8. Minusta 18€ ei ole ollenkaan paha hinta tossuista. Hinnan miettiminen omille tuotteille on sitten aina hankala juttu. Minulla onneksi on se saksalainen ostaja. Minä kun sanon hinnan , niin hän tinkaa sen aina ylöspäin. Itse en kehtaisi niin paljon pyytää :) Eipä näillä käsitöillä silti rikastumaan pääse :)

    VastaaPoista
  9. Ihania tossuja, ja ihania talopussukoita edellä. Tsemppiä sinne massatuotantoon! Kiva huomata, että moni muukin puskee joulumarkkinatavaraa!

    VastaaPoista