07 huhtikuuta, 2015

Kotitoimisto

Viime viikolla järjestin olohuoneen sen verran uusiksi, että myin meidän ruusuisen nojatuolin ja hain tilalle Ikeasta bambuisen työpöydän. Tietokonepöytä sopi viereen just passelisti ja vaikka tila on pieni, toimii sen nyt hyvin kotitoimistona. Vielä en ole kokeillut bambupöydällä ommella, mutta sekin oli mielessä, jotta saataisiin keittiön pöytä pidettyä ruokailua varten tyhjänä. ;)

Flow jaksaa aina vaan inspiroida mua. Sain uusimman version synttärilahjaksi Mikalta ja vaikka alkuun ajattelin, ettei siinä mukana tullut käsinkirjoittamisen pieni opasvihkonen ollut kovin kummoinen lisuke, muutin viikonlopun aikana mieleni, kun asia tuli ajankohtaiseksi. Pitäisi kirjoittaa logo, mistä teetän tuotelaput ja aika monta paperia oon jo tuhlannut, kun en ole yhteenkään "nimmariin" tyytyväinen. Damn. No, täytyy jatkaa harjoittelua.

Hauska elukka-rintamerkki ei liity mitenkään mihinkään. Ostin sen joskus joulumyyjäisistä joltain (ainakin silloin) harrastelijalta, joka oli siellä ekaa kertaa myymässä näitä hauskoja tekeleitään. Ois kiva tietää tekeekö niitä vieläkin. En ole ainakaan enää myyjäisissä törmännyt.

Kuulin tovi sitten, että Nuppu Homen Riittakin on alkanut käsityöyrittäjäksi. Hyvä Riitta! TÄÄLTÄ pääset katselemaan Riitan blogia ja tuotteita.

Sitten pari uutta blogituttavuutta. Tuta o kör - tällaiseen blogiin ajauduin eräänä päivänä ja ajattelin tuoda esille, kun sieltä löytyy just sitä aitoa kivaa meininkiä mistä tykkään.
Toinen uusi miellyttävä tuttavuus on Pitkospuita pitkin. Paljon kuvia luonnosta, ei turhaa esittämistä.

Menkää katsomaan, jos vaikka tekin tykkäisitte. :)







Last week i rearranged our living room a bit. I sold our rosy chair and bought a bamboo work table from Ikea to build my home office on. Even though the space isn´t big - it´s just enough for both tables and so the computer fits in too. I was about to sew on the bamboo table too so that we can get the kitchen table for it´s basic use again - but i haven´t tried it yet. This week i will so i´ll know how well i fit with my machine and fabrics - and how noisy it is. ;)

Flow is as inspiring as ever. At first i thought the hand lettering booklet is useless to me but it actually isn´t. I´m trying to sketch my name for my new labels and i just can´t get it right. So i will fill out this how-to and hope it will help me get forwards.

Animal patch has nothing to do with anything. I just love it. I bought it from a christmas fair one year. I haven´t seen the girl who made and sell those after. I hope she keeps on going since they are so unique.

Click on the links above and you will find two new blogs i have recently discovered and fancied.

3 kommenttia:

  1. Ensimmäiseksi sydän pomppasi "Flow"! Myydäänkö lehteä Suomessa? Olen yrittänyt silmäillä lehtihyllyjä, mutta täällä en ole siihen vielä törmännyt. Ja toinen pomppaus! Hei siellähän on mainittu bloginikin! Kiitos tästä :)))

    VastaaPoista
  2. Ompa inspiroivat näköinen työpiste! Tästä on hyvä jatkaa. Mainitsemasi lehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Kiva yhteensattuma, kun tänä vuonna isäni luovutti minulle nuoruutensa tekstausoppaan ja mustekynän telineen :-) Pitäisi alkaa harjoittelemaan vähän samaan tarkoitukseen kuin sinäkin, hih. Tuhannet kiitokset Nuppuhome mainonnasta blogissasi. Ihkua, tuli tosi hyvä mieli 😉

    VastaaPoista
  3. Oi putiikistanne tulee todella ihastuttava <3!!! Ja hih kiitos, nythän mä huomasin blogini maininnan :)! Touhukasta kevät aikaa sinulle <3

    VastaaPoista