22 lokakuuta, 2011

Eläinteema

Me saatiin kutsu eläinaiheisille synttäreille ja eihän meillä tietenkään ollut mitään teemaan sopivaa päälle pantavaa. Aloitin eilen tekemällä Islalle pupu- ja Niilalle nallenaamion.
Tänään sitten hiki hatussa ompelin Islalle vielä vakosametista perushameen, johon laitoin pupunhännän peppuun muutamalla pistolla kiinni. Niksun haalareiden kanssa meinasikin mennä hermo ja tukastakin tuli ihan harmaa kun niin mokailin. Eipä ois kukaan uskonut, että oon ikinä mitään ommellut jos ois nähnyt mut hommissa. Siinä kai kävi niin, että kun haalareiden teossa kaikki meni pieleen heti leikkuuvaiheesta alkaen, niin en saanut sitä hommaa enää luistamaan millään. Selän henkseleiden liitoskohta jäi rumaksi, en ehtinyt sitä enää nätimmäksi korjailla, kun nytkin jo myöhästyttiin vähäsen juhlista. Muuten niistä tuli kyllä kauheen söpöt mun mielestä. Ja sinnekin tietenkin se hännäntöpö peppuun. :)








Kuusi vuotta täyttävä synttärisankari sai kassin ja yhden aiemmin tekemistäni kettu-merkeistä. Synttäritytön äiti on itse ihan mieletön käsityövelho, mutta toivottavasti kelpaa (pakko oli taas tehdä itse kun oon tuhlannut kaikki vähät rahani käsityötarvikkeisiin..).


We got invited to an animal themed birthday party and it hit me that we have nothing to wear. So yesterday i made these bunny and bear masks for Isla and Niila.
Today i continued my mission making Isla this basic skirt, using white soft corduroy and adding a little tale to its rear with a couple of stitches.
For Niila i made overalls using brown soft corduroy. With these - everything that could go wrong - went wrong. I lost my nerves like 20 times and probably got some grey hairs instead. This was probably the basic case when something starts to go wrong, that happened straight from the cutting point (several times!) - it just can´t go well anymore. I messed up so bad - so many times. If someone had seen me, they would´ve never believed that i have done any crafts, like, ever.
The back part, where the straps begin, i had to leave it pretty ugly because we had to leave for the party. I probably wont fix it later either.. Besides that, i think they look super cute.

The six-year-old birthday girl got herself this little purse and one of my foxy brooches.

7 kommenttia:

  1. Söpöiltä näyttää, varsinkin haalarit.Ei näy pieleen meno, millä kaavalla tein noi? Tosi pylleröinen ja ihana malli :)Ja Ihana toi kassi, vähän samantapaisia on itsellä suunnittella tehdä.

    VastaaPoista
  2. Moikka Perhonen! Hyvä kun kysyit kaavasta, mun pitikin laittaa se tänne kun kerrankin sellaista käytin. Ottobre 1/2009 Puuhevonen-haalarit on malli. Hiukka muutin takaosaa ja laitoin resorit lahkeisiin. Mutta malli on kiva suoraankin.

    VastaaPoista
  3. Todella hauskat asut molemmilla! Tiedätkö, mulla on pakkomielle ruokkia sun kaloja kun käyn täällä kylässä. :) Ne saa niin hyvälle tuulelle. Jos niistä tulee superläskejä niin syytä mua! ;)

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja. Ja järkeviä, asuja joilla on muutakin käyttöä kuin vaan se hahmó, kiva idea.

    VastaaPoista
  5. Hienothan noista asuista tuli! Mun tyttöni tykkäisi varmasti tuosta pupuasusta :) Tosi söpöt myös nuo laukut!

    VastaaPoista
  6. NorppaStiina: Haha! Hyvä että ruokit niitä, ne on oikeastaan Islan. Te varmaan sit ruokitte niitä kilpaa. Tiiän sit ketä kahta syyttää jos kalaset ei mahdu enää pikku ruutuunsa. ;D

    VastaaPoista
  7. hei. eksyin jostain tänne sivuillesi ja hauskoja juttuja ja kivoja kuvia on blogisi täynnä. jatkan selailua :) ja lukijaksikin itseni klikkasin etten jää kivoista käsitöistä paitsi.

    VastaaPoista