17 tammikuuta, 2014

Onnelin ja Annelin ensi-illassa

Sain Eurokankaalta sähköpostia, jossa tarjottiin lippuja lastenelokuvan Onnelin ja Annelin ensi-iltaan. Sama kutsu oli lähtenyt myös Niinalle ja Lotalle, joten treffattiin Tennispalatsissa mustikkamuffinsien ja vadelmamehun äärellä. Lapset sai vielä mukaansa elokuva-aiheisia tarra-arkkeja ja puuhavihkot.

Isla tykkäsi elokuvasta paljon ja mä nautin sen visuaalisista kohokohdista. Eurokangas oli elokuvan teossa mukana kankaillaan ja niitä olikin ilo katsoa. Samoin talon sisustus oli monin paikoin inspiroiva, ja Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarha hassuine kissoineen viehättivät mua. 

Vähän meinasi mennä yliväsymyksen puolelle, etenkin Niilalla (joka hyppi penkillä ja piereskeli pitkin elokuvaa) loppua kohden. Ryntäsin nimittäin suoraan töistä päiväkotiin hakemaan muksut ja taas matkustettiin keskustaan. Ehkä olisimme nauttineet elokuvasta kaikki enemmän, jos sitä olisi katsottu vaikka viikonloppuna rauhassa keskellä päivää, mutta kiva kokemus se joka tapauksessa oli. 

Muutaman kuvan kerkesin odottaessa napata, vaikka hieman haasteellista se olikin. ;) 





Tässä vielä Finnkinon esittely leffasta:

Marjatta Kurenniemen rakastettuun romaaniin Onnelin ja Annelin talo perustuva elokuva kertoo kahden ekaluokkalaisen tytön, Onnelin ja Annelin, kesästä ja unelmahetkistä parhaan kaverin kanssa ilman vanhempia - hetkistä joissa todellisuus ja fantasia kohtaavat maagisella tavalla.

Onneli ja Anneli löytävät kadulta rahaa ja ostavat löytämillään rahoilla salaperäiseltä rouva Ruusupuulta talon itselleen. Talo on täydellinen unelmien talo, mitoiltaan ja varustukseltaan tismalleen Onnelin ja Annelin tarpeisiin tehty. Tytöt muuttavat taloon ja alkavat viettää unelmiensa kesää, josta ei puutu seikkailuja ja yllätyksiä. Kesän aikana tytöt tutustuvat myös naapureihinsa, joihin kuuluvat Tingelstiina ja Tangelstiina ja heidän ihanan salaperäinen maailmansa, sekä rouva Rosina Rusina, joka alun nurjamielisyyden jälkeen löytää ilon elämäänsä.




Kuvat elokuvan omilta sivuilta

♢♢♢♢♢

Me and Niina got invited by Eurokangas to a children´s movie premiere called Onneli and Anneli. We went there straight from work and daycare so it turned out to be a pretty long day, but Isla enjoyed the movie (while Niila jumped and farted away at the theatre... i know..) and i enjoyed the visual side of the film a lot. The decor in the girls house was mostly really nice, cute wallpapers etc. and the use of different fabrics was playful and creative. Eurokangas took part in this movie by donating the pretty fabrics. All and all it was a nice trip to children´s fantasy land.

8 kommenttia:

  1. Me mennään katsomaan tuo ensi viikolla, kun ollaan lasten kanssa Helsingissä. Eikös se Tennispalatsi ole siinä Kampin kulmilla? Katsottiin lasten kanssa eilen Onnelin ja Annelin traileri, kahteen kertaan, kun se oli lapsista niin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, juuri siellä! Antoisaa elokuvaelämystä! :)

      Poista
  2. Meillä kahdeksanvuotiaat tytöt tykkäsivät tosi paljon leffasta. Ja äiti myös :) Elokuvassa oli aivan ihania kankaita ja inspiroivia mekkomalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ihania mekkomalleja ja kankaita! Paikoin tuntui kyllä jotenkin siltä, että Mekkotehtaan mallit on innoittanut isompaakin valtavirtaa tekemään oikeesti kauniita mekkoja. Niissä oli osassa jotain samankaltaisuutta mallien ja kankaiden käytön suhteen, mun mielestä. :)

      Poista
  3. Me kävimme Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa tämän, ja siinä Minna Pinna oli melkoisen pelottava, ymmärtääkseni leffassa ei niin rankka? Menossa myös leffaan siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffassa ei ollut ollenkaan paha. Vähän tuima tietty, mutta ei edes Niksusta (4 v) pelottava. Isla kävi myös katsomassa tän teatterissa reilu puol vuotta sitten, mutta en ollut itse mukana, en nähnyt siis reaktioita, mutta kertoi kyllä, että tykkäsi siitäkin. Voihan se olla, että on jännittänytkin, mutta ei ehkä kehdannut vaan sanoa, kun ystävän äiti vei tytöt sinne. :)

      Poista
  4. Elokuva, jonka toivottavasti pääsen katsomaan.

    VastaaPoista
  5. Hei en ookaan huomannut että teilläkin on sielä Niila <3. Ja arvaas jos tää ois ollu tyttö niin miehelle ehdotin nimeä Isla :D! hihi. Hyvä nimimaku meillä selvästi!

    VastaaPoista