11 kesäkuuta, 2014

♡ Sulo ♡

Niinhän siinä sitten kävi, että pieni kaninpoikanen muutti meille uudeksi pörröiseksi perheenjäseneksi. Poika sai nimekseen Sulo. Isla ehdotti nimeä, enkä sopivampaa olisi itse kekannutkaan. Milo ja Sulo. Meidän pojut. :)

Sulo syntyi 18.3. (kuten Milo ja minäkin..!) Fallkullan eläintilalle muutaman sisaruksen kera, jotka kaikki sattuivat olemaan suhteellisen eri näköisiä. Eniten Suloa muistutti pieni tyttöpupu joka jäi asustaman Falkullaan.

Oon nyt edelleenkin siinä käsityksessä, että toinen Sulon vanhemmista on Leijonanharjas -rotuinen ja toinen kahden eri kääpiörodun sekoitus. Mun täytyy vielä tarkistaa Sulon isäpupun omistajalta tarkemmin, että miten se nyt menikään. Oon aika hitsin paljon paremmin perillä koiraroduista..

Ilmeisesti eläintilalle syntyminen oli mainio aloitus poikaselle, sillä tämä ei tunnu säikkyvän juuri mitään. Odotin, että poikanen tärisee kopissaan ainakin ensimmäisen viikon, mutta mitä vielä. Ihan kuin olisi ollut meillä aina!
Milo on hauska kun se ei millään tajua, että mikä ihmeen koira toi on?!?! Haistelee jatkuvasti Sulon perää ja on ihan ihmeissään. Onneksi Milo on niin lempeä, ettei vaikuta yhtään haluavan syödä Suloa. ;)
Eilen molemmat pojut jopa chillailivat sohvalla yhdessä. Harmittaa kun en saanut mahtavasta näystä kuvaa. Olin siis itsekin siinä sohvalla ja aina, kun yritin nousta kameraa kohti, lähti Sulo loikkimaan mun perään. Se siitä siis. Mutta eiköhän noita tilaisuuksia vielä koidu.

Sulo pääsi jo ensimmäiselle ulkoilullekin. Isla on siinä ihan paras, kun jaksaa juosta jos Sulo saa loikkihepulit ja menee vaikka puskienkin alta sen perässä.

Me ollaan ihan ihastuneita kaikki (paitsi Niksu ei niin paljoa, kun olisi halunnut kissan..). Pieni Sulo vaikuttaa aika isolta persoonalta. Jännittävää seurata miten se meihin vielä tottuu, kun rentoutuu kunnolla. Ihana pallero (joka seikkailee nyt villinä ympäriinsä, kun Milo on iltalenkillä).













Rokki-Sulo :)



Sulo with his rock´n´roll hair :)

Meet our new family member Sulo. He was born March 18th (as Milo and me too..!) in an animal farm called Fallkulla. He is mixed breed and since i´m not totally sure of those breeds - let alone know what they are in English, i will leave it at this and try to figure the breeds out later.

He has adjusted with us so well. It´s like he´s almost always been here. I think it´s a good thing that he was born in that animal farm. I´m pretty sure that´s the reason he is so calm with kids and Milo and touching etc.

Milo is so funny with this little one. Every time he gets the chance he is all over Sulo´s bum - trying to figure out what on earth type of dog is that!!??! He is such a perfect dog though. So kind and gentle.

Sulo has been on his first walk in harness already too. Isla is perfect with that since she is ready for everything. Even running under berry bushes and such. :)

I totally love this creature. I have now known him less than a week and i can tell he is one funny character with a whimsical personality. At the moment he got totally bonkers with his adventures around our home since Milo is at his evening walk. Such a joy to watch. 

13 kommenttia:

  1. Voi mikä SULOisuus:) Taidamme meidän pupufanin kanssa kutsua itsemme kylään :)

    VastaaPoista
  2. Mä vaan huokailen ! Ihana <3 Onnea perheenlisäyksestä :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. =) Mun ensireaktio taisi myös olla ÄÄÄK, tai jotain vastaavaa kun näin Sulon kuvan myynti-ilmoituksessa. :D

      Poista
  4. Hurmaava tapaus♥ Mahtavan hienosti on kotiutunut. Mullakin oli lapsena Teemu-kani (joka olikin sitten tyttö).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on kyllä todellinen hurmuri. <3 Ollaan ihan onnessamme siitä miten kivasti kaikki on mennyt ja miten reipas pupu Sulo on, vaikka kuvissa ehkä näyttääkin vähemmän reippaalta. :D Haha! Toi Teemu-kani juttu oli aika hyvä. Kävi se mullakin mielessä, että mitäs jos se onkin tyttö, mutta nyt on kyllä jo pojan merkit nähtävissä. ;)

      Poista
  5. Aivan ihana Suloinen Sulo :) Oikein mukavia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kaunis ja pörröinen. Sulo on nimensä ansainnut. ;) Ihania pupunrapsutushetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, ja mun mielestä myös nimi on todella osuva. Kiitos rapsutustoivotuksista! :)

      Poista
  7. Oi miten ihana! Enpä ole ihanampaa kaninpoikasta nähnyt;)

    VastaaPoista