06 toukokuuta, 2014

Blogin 3-v ArvOnTa 6.-16.5.2014!!!

Tämä armas blogini täytti vuosia oikeasti jo vuodenvaihteessa, mutta koska alkuvuosi on ollut niin täynnä säpinää, tulee arvonta vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?! =)

Arvontapalkintoja on kaksi. Kumpaankin kuuluu isokokoinen Ahlmedahlsin Jakten-kankaasta tekemäni pussukka. Kokoa pusseilla on sen verran, että sisään mahtuu isompikin neuletyö, kirja, tai vaikka iPad (en tosin suosittele ilman pehmosuojaa).
Pussukan saa kestävällä klipsillä roikkumaan, klipsun saa myös helposti irti, mikäli kokee sen turhaksi. Vuorikankaana on kummassakin söpöä retrokangasta ja koristeena helmiriipus pupusen kera. Myös rimpsu on helppo napsaista irti, jos siitä ei välitä.

Arvontapalkintoon 1. kuuluu pussukan lisäksi Marimekon Surrur kirja ENGLANNINKIELISENÄ!

Arvontapalkintoon 2. kuuluu pussukan lisäksi tekemäni kelta-harmaa Inca- pompomhuivi.

Säännöt:

1 arpa: Osallistut kommentoimalla postauksen perään kumpaa palkintoa tavoittelet. Jokainen kommentoija saa yhden arvan automaattisesti.

2 arpaa: Mikäli kuulut blogini Googlen lukijapaneeliin, tai liityt siihen arvonnan aikana.

3 arpaa: Kun olet sekä kirjautunut lukija + jaat arvonnan (blogin oikeassa laidassa olevan pienen) kuvakkeen kera omassa blogissasi.

+ Jokaisella on mahdollisuus kerätä vielä yksi lisäarpa tykkäämällä Handmade by Nova Melina - sivusta Facebookissa. Linkki blogin oikeassa laidassa!

HUOM! Kun kommentoit, muista mainita monellako arvalla osallistut arvontaan!

Olen myös erittäin kiitollinen kaikista lisäkommenteista ja kehitysehdotuksista! Haluaisitko nähdä lisää inspiraatiokuvia, diy-vinkkejä tms.. Nyt on hyvä hetki kertoa toiveet! ;)

KIITOS VIELÄ TEILLE IHANAT LUKIJANI, JOTKA OLETTE PYSYNEET BLOGINI MATKASSA, OSA TEISTÄ IHAN ALUSTA SAAKKA! Jälleen kerran on pakko mainita, että ilman teitä tämä olisi aikamoisen kuivaa hommaa. 
ERITYISKIITOS TEILLE, JOTKA JAKSATTE ILAHDUTTAA KOMMENTEILLANNE! ♥♥♥


Onnea matkaan ystävät!! =)







This dear blog of mine turned 3 years at the turn of the year but so far i´ve been too busy to arrange a giveaway to celebrate it - soooo -  HERE IT COMES! Better late than never, right..? ;)

There are two prices to choose from:

● Giveaway Prize Choice number 1. includes a big spacious pouch i have made from Ahlmedahls Jakten fabric. With the pouch you will also get a colorful book IN ENGLISH - Marimekko Surrur! Beautiful inspiring book with lots of fun crafts and interesting people in it!

Giveaway Prize Choice number 2. includes also a big spacious pouch (same but with a bit different pictures and lining) and a Pom Pom scarf  made by me - Inca, yellow gray!

How to participate:

1 ticket: Leave a comment after this post telling which Prize is you choice (1 or 2)!

2 tickets: If you already are in my Google readers panel, or join that during this giveaway.

3 tickets: If you are a reader in my Google panel + share this Giveaway in your blog (with a link and the small picture on the right side of this blog)

+ you will get one extra ticket for liking my Handmade by Nova Melina page on Facebook (link on the right side of this blog)

NOTE! Remember to write on your comment how many tickets you participate with!


Good luck my friends!! =)

108 kommenttia:

  1. Hip Hei! Osallistuin 3 arvalla ja tavoittelen palkintoa nro 2. Olen seurannut blogiasi jo kauan ja ollaan tehty jonkin verran kauppaakin ;) meille on kotiutunut avaimenperää, pussukkaa, kaulakorua, tossuja itselle ja lahjoiksi. Toivottavasti jaksat myös jatkossa tehdä käsitöitä myyntiin saakka ja jakaa meidän muiden kanssa diy vinkkejä, niitä kiitollisena otan vastaan. Ja erityisesti sellaisia jotka ovat toteutettavissa lasten kanssa! Ja onnea blogille :)

    VastaaPoista
  2. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Tätä on aina ilo lukea. :) Toivoisin voittavani palkinnon nro 2 ja lunastan kaikki 4 arpaa, jos sopii että linkitän vasta huomenna, näin puhelimella kun se ei onnistu.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kivaa :) ykköstä kahdella tavoittelen! Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  4. Neljällä mukaan arvontaan. Huivi olisi mieluinen eli palkinto nro.2.
    Kiitos värikkäästä hyvänmielen blogista! :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon ja kiitos näistä kolmesta vuodesta ♥
    Kakkosta minäkin tavoittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdimpa laittaa, että kaikilla neljällä arvalla =D

      Poista
  6. Kahdella arvalla mukana ja nro2 havittelemassa :) Kuolaan aina ihania kuoseja ja värejä joita blogisi on pullollaan! Kovaa vauhtia omakin koti muutumassa värien viidakoksi :D

    VastaaPoista
  7. Synttäri fanfaarit 3-vuotiaalle! Täälläkin vietetään ensiviikolla 3-v. synttäreitä, saas katsoa päätyykö juhlakampaukseen tekemäsi suloiset ponnarit <3 Pupu-koru, tuttavallisemmin "namukoru" on ollut tyttäreni suosikki ja kovassa käytössä. Osallistun kommentoimalla ja Face tykkääjänä, eli 2 arpaa siis? Jos onnenkantamoinen osuu kohdalleni, tavoittelen silloin 2.palkintoa :) Ihanaa kevättä!

    -LauraLumina

    VastaaPoista
  8. Kolmella arvalla mukaan tavoittelemaan pompulahuivia ja pussukkaa :)

    VastaaPoista
  9. Onnea! Yhdellä arvalla mukana, kiitos . Arvontapalkinto nro 1.

    VastaaPoista
  10. Onnea 3-vuotiaalle! Kahdella arvalla 1. palkintoa tavoittelemassa. Jatka vaan ihanaa, värikästä tyyliäsi, se on mukava väriläiskä nykyään niin musta-valkoisen sisustuksen yms.. maailmassa:)

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla, ihanaa huivia haluamassa. Onnea, t. Mantasaara

    VastaaPoista
  12. Synttärionnea blogille! Mukana yhdellä ykköstä tavoittelemassa :)

    VastaaPoista
  13. 1 arvalla mukana ja 2. palkintoa tavoittelen. Onnea blogille! t.Helena

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana, onnea!! :) Valinnanvaikeus on suuri, mutta sanotaan nyt sitten että ykköstä tavoittelen.

    VastaaPoista
  15. Blogillesi onnittelut! Yhdellä arvalla mukaan kokeilemaan arpaonnea ykköspalkinnosta.

    VastaaPoista
  16. Onnea 3 vuotiaalle :) Löysin blogisi vasta muutama kuukausi sitten. On ollut ilo lukea/katsella ihanan värikästä blogia, missä paljon DIY ideoita.
    Palkinto nro.2 arvontaan osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  17. Onnea hurjan paljon! :). Tavoitttelen 2 palkintoa. Arpoja 3kpl
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kiitos iloisesta ja värikkäästä blogistasi, sitä on kiva seurata.
    Osallistun yhdellä arvalla ja tavoittelen ykköspalkintoa.

    VastaaPoista
  19. Onnea 3-vuotiaalle! Olen laiska kommentoimaan, seurailen kyllä blogiasi ahkerasti. Haluaisin kakkospalkinnon, koska Surrur mulla jo onkin. Yhdellä arvalla yritän...

    Terveisin Mosanna

    VastaaPoista
  20. Ihanan värikäs kakkos vaihtoehto vois olla mun valinta! ihanaa kevättä sulle!!

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana, nro.2 palkintoa tavoittelemassa! Onnea ja kiitos pirtsakasta blogistasi :)
    Terkuin,Mira
    http://prinsessajuttu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. Onnea,onnea. Ihanat palkinnot! Valitsen 2 palkinnon. Yhdellä mukana:) Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille. Ihana arvonta! Palkinto 1 olisi ihana. Mukana yhdellä. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnittelut 3-vuotiaalle blogille! Sulla on niin inspiroiva blogi, tykkään. Yhdellä arvalla mukana. Palkinto 2 olis kovin mieluinen.
    -Kristiina-

    VastaaPoista
  25. Onnittelut 3-vuotiaalle blogille! Sulla on niin inspiroiva blogi, tykkään. Yhdellä arvalla mukana. Palkinto 2 olis kovin mieluinen.
    -Kristiina-

    VastaaPoista
  26. Onnea! Hieno vuosimäärä jo.
    Tykkään kovasti diy-vinkeistä, ainakin voi kuvitella tekvänsä itsekin kaikenlaista. Ja väreistä pidän blogissasi!
    Kaksi arpaa kädessä ja toiveissa palkinto nro 2.

    VastaaPoista
  27. Onnea söpölle 3-vuotiaalle! :)
    Kunpa arpaonni suosisi ja omakseni palkinnon numero 2 saisin..
    - Jeena

    VastaaPoista
  28. Kahdella mukana. Tänne aina saavun kun olen värikylvyn tarpeessa. Ihana pussukka ja huivi toiveissa;)

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla tavoittelemassa palkintoa numero2!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnea blogille! Arpa numeroa 2 tavoitellen!yhdellä mukana!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Onnea blogille! 1- palkintoa tavoittelen. kaimasika at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea kolmivuotiaalle blogille! :) Osallistun kolmella arvalla palkinnon nro 2 arvontaan.

    VastaaPoista
  33. Kakkospalkinto ja kahdella arvalla! :)

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea 3-vuotiaalle kaunisilmeiselle blogillesi. Etsiskelin puodistasi olkalaukun mallista kännykkäpussia. Minulla on yksi ja olen niin tykästynyt siihen ja tutut kyselevät. mistä noita saa. Mutta olen sen voittanut blogipalkintona. Koko on 19,5x14 cm eli siihen sopii mukavasti mun Nokia Lumia ja avaimet.
    Osallistun kolmella arvalla nro 2 arvontaan (linkitys blogissani). Huivit ovat todella kauniita :). Ihanaa kevättä sinulle ja perheelle.

    VastaaPoista
  35. O N N E A !
    Kahdella arvalla tavoittelen 1. palkintoa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. yhdellä arvalla 2. palkintoa :)
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukana 2.palkinnon arvonnassa. Olen seurannut blogiasi jo kauan, pitäisi uskaltaa kommentoidakin joskus.
    -Nina-

    VastaaPoista
  38. 2:lla arvalla mukana eka palkinnon arvonnassa :), Kiitos inspiraatiosta <3!

    VastaaPoista
  39. Kolmella mukana, palkintoa numero ykköstä tavoitellen. Aivan ihana blogi sinulla ja kivoja, värikkäitä kuvia!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana ja tavoittelen ykkösvaihtoehtoa :) Onnea blogille 3+ vee :)

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla toisen palkinnon arvontaan mukaan♥

    VastaaPoista
  42. Neljällä arvalla mukaan, 2. palkintoa tavoitellaan, voi että kun onni osuisi kohdalle, ompelutyösi ovat niin super ihania!

    VastaaPoista
  43. Onnea onnea! Aika menee niin nopeasti! Linkki laitettu suht uuteen blogiini (mutta ehkä sen joku sieltä bongaa?), joten mukana 4 arvalla :) kakkonen kiinnostaa, ihana huivi!

    VastaaPoista
  44. Osallistun onnitellen yhdellä arvalla ja kakkospalkinto olisi aika ihana, kun siinä olisi vielä tuo huivi! hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana ja kakkospalkinto olisi kiva

    VastaaPoista
  46. Paljon onnea 3-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  47. Haluaisin osallistua kolmella arvalla (olen blogisi lukija, myös tuon Googlepaneelin mukaan ja lisäksi tykkään blogistasi Facebookissa), ja mielellään tuon palkinnon numero kaksi arvontaan. Olisi ihana voittaa se, kun haaveilin tekemästäsi huivista jo aiemmin, muttei minulla opiskelijana semmoiseen ollut varaa. Eikä kyllä ois vieläkään. :D

    Mun mielestä sun blogin parasta antia on ehdottomasti käsityöjutut, ja sitten sellaiset kaikki hauskat ideat ja toteutukset, elämän pienet asiat, lapsille tehdyt jutut ja teidän kotoa otetut kuvat. On niin ihanan värikästä ja piristävää että oi että<3 Ihana blogi muutenkin, taisin joskus parisen vuotta sitten ehkä tämän löytää ja siitä saakka olen aina tosi isolla mielenkiinnolla seuraillut. Kiitos kun jaksat olla niin piristävä! :)

    VastaaPoista
  48. Onnea 3 arvalla mukana. Ja kakkospalkinnon toivoisin voittavani lahjaksi :)

    VastaaPoista
  49. Paljon Onnea Ja Kiitos Väriterapiasta! Kahdella arvalla tuota kakkospalkintoa tavoittelen ... ;o)

    VastaaPoista
  50. tavoittelen kakkosta kahdella arvalla, koska ihana surrur-kirja multa jo löytyy :) tää on just hyvä blogi tälläsenään, sun ompelukset on kivoja! :)

    VastaaPoista
  51. Onnea :) Kolme arpaa ja palkinto 2.

    VastaaPoista
  52. Kaksi arpaa ja kakkonen olisi mieluisampi palkinto, kun kirja löytyy jo suomenkielisenä. Mainio inspiraatioselailuun sinällään. Tuo Jakten-kangas on ihanaa. Siitä tulee Frankin kuosit mieleen. Saattaisin kyllä tykätä diy-vinkeistä, jos joskus maltat tehdä, mutta sinänsä en tarvitse kivaan blogiisi muutoksia.

    VastaaPoista
  53. Onnea kovasti! Ja mina tapavoittelen yhdella arvalla ykkospalkinota.

    VastaaPoista
  54. Ihania palkintoja, valitsen kakkosen :) yhdellä mukana kivassa arvonnassa! T. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  55. Palkintoa numero 1 tavoittelemassa 2 arvalla. Blogisi on yksi suosikeistani, kuvat ja värit ovat suunnattoman upeita!

    VastaaPoista
  56. 2 arvaa ja ykkösvaihtoehto!:) linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. yksi arpa ja palkinto kakkosta tavoittelen. :) Blogisi on aina niin piristävä!

    VastaaPoista
  58. Vaikeaa, kummastakin tykkään. hmmmm....
    Okei, tavoittelen Palkintoa numero 2.

    Mukana arvoin 3 + 1 :)

    VastaaPoista
  59. Tavoittelen palkintoa numero 2 kahdella arvalla!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Yhdellä mukana, kakkosta tavoittelen =)
    seuraan blogiasi, sieltä monet ihanat ideat olen saanut`!!
    -H-

    VastaaPoista
  61. Hei vaan! Yhdellä arvalla tavoittelen palkintoa nro 2. Ihastuttavia! Onnea blogillesi!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  62. Yhdellä arvalla kirjaa tavoittelen. Lisänä olen Facebook-tykkääjäsi.

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla mukana :)
    Voi voi, kumpi vain arpavoitto olisi ihana, tietysti tekemäsi pussukka ja huivi olisi ihana voittaa..mutta en pahoittaisi mieltä pussukasta ja kirjastakaan :)
    Onnea värikkääseen Blogiisi!

    VastaaPoista
  64. Osallistun kahdella arvalla mukaan tavoittelemaan palkintoa nro 2.
    Jatka blogia samaan malliin! Iloisuus ja värit jotka huokuvat blogistasi piristävät aina! Kiitos :)

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana. :) Iloinen värikäs blogi.

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana! :) Aiemmin seurasin bloggerin kautta, mutta nykyisin Bloglovinin kautta. Ihastelen aina töitäsi Etsyssä! :)

    VastaaPoista
  67. KahdElla arvalla mukana ja kakkospalkintoa tavoittelen.

    VastaaPoista
  68. Voi kehvatsu-nuista ihanuuksistako pitäisi osata valita ;D?
    Kolmella lähden tavoittelemaan vaikkapa ykköstä:)

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa ykköspalkintoa!

    VastaaPoista
  70. Kahdella arvalla mukana 2. palkintoa tavoitellen. Jäin jokin aika sitten lukijaksi juuri värienkäytön takia. Onnea kolmivuotiaalle!

    VastaaPoista
  71. Osallistun kolmella arvalla kakkospalkinnon arvontaan!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla, toista palkintoa.

    VastaaPoista
  73. Yhdellä arvalla palkintoa nro 1 tavoittelemaan =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Heipsan Nova!

    Kolme vuotta - huh, kylläpä aika kiitää! Onnea kolmevuotiaalle, ja paljon, paljon ihania vuosia eteenpäin! Ja mukana arvonnassa yhdellä arvalla, ja ykköspalkinto olisi ihan minnuu, tuo kirja pussukoineen is calling me ;)

    Aurinkoista viikonloppua!

    Mia

    VastaaPoista
  75. Yhdellä arvalla ja ensimmäistä palkintoa havittelen:)

    vilonaaa@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Hienosta huivista, eli kakkospalkinnosta haaveilen! Kahdella arvalla mukana :-)

    VastaaPoista
  77. Yhdellä arvalla kakkos palkintoa kohti :)

    VastaaPoista
  78. Kahdella arvalla mukana. Sun blogi on niin ihanan värikäs! Ykköspalkinto kelpais mulle. :)

    VastaaPoista
  79. Kahdella arvalla mukana! Kakkospalkinto olisi mieluisampi :)

    VastaaPoista
  80. Mukana 3 arvalla! (Tykkäsin facessa) Blogisi on ihana ihana ihana!! 2. palkintoa tavoittelen....

    VastaaPoista
  81. Onnea, ponnea :) Kolmella mukaan arvontaan (lukijana sekä facetykkärinä) tokaa palkintoa tavoittelemaan.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla kakkospalkintoa tavoittelemaan! :)

    hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
  83. Onneksi olkoon, yhdellä arvalla mukana ja palkinto numero ykköstä tavoittelemassa :) tanjamorte (a) gmail.com

    VastaaPoista
  84. Mukana yhdellä arvalla ja kakkosesta haaveilen.

    VastaaPoista
  85. Mukana yhdellä arvalla ja kakkosesta haaveilen.

    VastaaPoista
  86. Palkinto nro 2 tavoittelen. Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  87. Mukana yhdellä arvalla tavoittelemassa 1. palkintoa.

    VastaaPoista
  88. Yhdellä arvalla mukana ja kakkospalkintoa haikailen.
    -sirpa-

    VastaaPoista
  89. Ihana arvonta! Kakkospalkintoa tavoittelen 3:lla arvalla. olen lukija sekä kävin tykkäämässä Facebookissa. Tykkään blogistasi juuri tälläisenä, ihania kuvia ja niin kauniita sinun käsityöt :)

    VastaaPoista
  90. ihana kirja ja pussukka! eli 1 palkintoa havittelen :) -jenni.orn@hotmail.com- (1arpa)

    VastaaPoista
  91. Heippaheeei! Mukana oon, tykkään sun blogin yksityiskohtaisista ja värikkäistä kuvista :)
    marianna1@luukku.com

    VastaaPoista
  92. Onnea! Tämä sun rento ja iloisen värikäs blogisi on kyllä yksi lemppareistani. Yhdellä arvalla kakkospalkintoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  93. Ihanat on palkinnot kuten blogisikin! Tavoittelen yhdellä arvalla palkintoa nro 2.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Congratulations on your blog anniversary! I would participate with 2 tickets and love prize no2 :)

    Eveli - evelile (at) gmail.com

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla tavoittelen palkinto nro 1.
    mari.soffer(at)gmail.com

    VastaaPoista
  96. Oi, vielä ehdin mukaan!! :) Kahdella arvalla mukana, ja toiveissa kakkospalkinto! tai ykkös, en osaa päättää, no kakkonen!

    VastaaPoista
  97. Kahdella arvalla 2.palkintoa tavoittelen

    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  98. Kaks arpaa kakkosta tavoittelemassa
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  99. Mukana kahdella arvalla. Kunpa onnetar suosisi, palkinto nro 2 on ihana!
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukana. Toivottavasti se on onnekas arpa. Ja palkinto nro 1 kelpaisi minulle.
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  101. Arvalla metsästän 1. palkintoa
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  102. Mukana yhden arvan voimin. Kakkospalkinto kelpaisi mulle
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  103. Yhdellä arvalla osallistun. Jos voitan, kiinnostaa 2. palkinto
    miljakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  104. Huomasin arvonnan jo silloin kun se aukesi, mutta jäin miettimään, kumpi palkinnoista olisi kivempi (no jaa...en mä vieläkään ole varma;)
    Lopulta 16. päivä oli ja meni. Mutta kas, tähänhän saikin vielä ottaa osaa :)
    Siispä kolme arpaa (vastaus, lukija, fb), ja palkinto 1.

    VastaaPoista
  105. Oi ei myöhästyin totaalisesti. Mutta jos kuitenkin vielä saisi ottaa osaa (mutta ymmärrän jos ei). Osallistun kahdella arvalla ja palkinto kakkoseen. Niinja mielelläni katselin kuvin ideoitasi sisustukseen ja käsitöitäsi. Ne ovat upeita :)!

    VastaaPoista
  106. en nähnyt onko tämä vielä voimassa? mutta jokatapauksessa mukana yhdellä arvalla, ja jos satun voittamaan niin palkinto 1

    VastaaPoista