28 maaliskuuta, 2014

Avajaiset keskustan Eurokankaassa

Sain ilokseni kutsun uudistuneeseen Helsingin keskustan Eurokankaaseen, joka on äskettäin kokenut onnistuneen kasvojenkohotuksen. Uuden ilmeen takana on suunnittelutoimisto Rune & Berg Design ja täytyy sanoa, että edukseen on myymälä muuttunut.
Itse kun olen ahkera palalaarien penkoja, oli mun mielestä sen osaston uudistus kaikista paras muutos. Laarien päällä oli hyvin valaisevat isot lamput ja kaikki kasat oli kauniisti ja houkuttelevasti rinta rinnan musta-valkoisten seinäpaneelien keskellä, jotka samalla sekä rauhoittivat kankaiden värikästä sekamelskaa, että toivat ne paremmin esille.

Ei varmaan liene vaikeaa arvata, että siinä vaiheessa, kun muut joivat omppumehumaljaa ja odottelivat puheiden alkua, mä etsin silmät kiiluen aarteita noista ihanista kasoista. :D

Mä en oikeastaan ole sen syvemmin ikinä Eurokankaan historiaan perehtynyt, mutta liikutuin siitä, miten työntekijät iloitsivat uudesta muutoksesta ja kuinka Kaija Wardin poika, joka on ottanut ison osan kangasbisneksestä vastuulleen, oli niin aidosti ylpeä tulevaisuuden Eurokankaasta - siellä kaikkien naisten keskellä. Aika ihanaa.

Aamupala oli herkullinen, jotain ihan muuta kuin mitä yleensä oon tottunut aamulla vetämään ja siihenkin oli kiitettävästi panostettu. Avajaiset oli kohtuupienet, joka teki tunnelmasta todella mukavan ja leppoisan. Kerrankin ei ollut sellainen fiilis, että meitsi ei kyl yhtään sovi joukkoon.
Kiitokset siis Eurokankaan porukalle sekä ystävällisestä palvelusta, että panostuksesta avajaisiin (ja Millalle kutsusta!)! 

Myös mulla, kuten varmaan monella muullakin, on ollut pitkään sellainen fiilis, että Eurokangas ei oo se eniten ajan hermolla oleva kangaskauppa, mutta eilisaamun jälkeen oon vakuuttunut, että positiiviset muutoksen tuulet puhaltavat nyt Eurokankaassa ja se tulee vielä nousemaan uuteen arvoon käsityötarvike-kauppana.

Toivottavasti loputkin Eurokankaat ympäri Suomen muuttuvat hiljalleen lippulaivamyymälänsä kaltaisiksi!

P.s. Saimme kutsuvieraina -20% kaikista ostoksista tuona aamuna, joten lähtihän sieltä taas mojova säkki mukaan. Yksi kuvissa näkyvistä kankaista on mun tuleva kassi. Arvaattekohan mikä? ;)













I got invited to one of Finland´s oldest fabric stores opening occasion yesterday morning and it had really gone through a positive change! I loved the way all the scrap boxes were placed and the black and white surroundings of that area. They really pop out now and got me going crazy the moment i stepped in! For real, when the other guests were zipping apple juice toasts and waiting for the speeches to begin - i was digging my way to the bottom of those juicy scrap heavens. :D

The breakfast was delicious too and the whole mood was really comfortable and happy. I´m not sure if i´ve ever really enjoyed being in an opening as much as i did in Eurokangas. So big thanks to the helpful staff and the people who made it happen! I think Kaija Ward can be really proud of her enterprise and her son - who is now mostly taking care of the fabric business - among all the ladies. Pretty wonderful. 

P.s. As guests, we all got -20% off from everything that morning. So.. I bought a pretty juicy bag as well. Can you guess which fabric in the pictures will be my future bag? ;) 

16 kommenttia:

  1. Hienoa! Vaasan liikekin kaipaisi ehdottomasti uudistusta.

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää! Voi kun uudistukset leviäisivät muuallekin Suomeen.

    VastaaPoista
  3. No bongasinkin sut jo tuolta kuvista jotka oli Eurokankaan facebookissa julkaistu ;) Niin ihanan näköistä, että siellä on kyllä varmaan ihana tehdä töitäkin :) Täytynee tehdä tutustumisretki keskustaan täältä maalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk!!!
      Joo, kivalta kyllä näyttää nyt toi myymälä. Kankaat on jotenkin selkeämmin esillä, ja ne palalaarit, ah!! :)

      Poista
  4. hei.sä olit varmaan meidän vieressä palalaareilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä varmasti olinkin! En tosissaan tiiä kuka sä nyt sit olit, mut ilmeisesti nähtiin. :D

      Poista
  5. Näytääpäs hyvältä ! Tuollainen paikka oikein houkuttelee ostamaan :) …ja mitä ihania kankaita…toivottavasti uudistusta tulossa myös muihin myymälöihin :)

    VastaaPoista
  6. No huhhuh on kyllä eroa meidän Eurokankaaseen :)

    VastaaPoista
  7. noi palalaarit näyttää houkuttelevilta, mun lähikaupungin eurokankaassa noi palalaarit on aika syviä niin tuntuu että pohja ei tule vastaan ja aina ei jaksa edes kaivaa .

    VastaaPoista
  8. O-ou, nyt mua jännää mennä sinne kun multa on mennyt tää asia ihan ohi! Kiva uutinen, mun mielestä valikoima on suurin EK:n kompastuskivi, vaikka tuolta paloista välillä sattuukin löytämään jotain kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä tosta valikoimasta sun kanssa. Edelleen sitä voisi hyvinkin paljon raikastaa, mutta suunta on oikea. Huomasin myös, että myymälöittäin valikoimakin vaihtelee paljon. Aiemmin samalla viikolla olin Itiksen EK:ssa ja oli vaikeaa löytää kivoja ja tarkoitukseen sopivia kankaita. Keskustasta taas oisin löytänyt montakin. Palalaarit on kyllä edelleen se paras paikka EK:ssa, mun mielestä. :)

      Poista
  9. Heips! Harmi etten hiffannut että olit siinä laareilla penkomassa meidän kanssa, olisin moikannut koska seuraan sun blogia ja tykkään kovasti /)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jannica, kiva jos seuraat ja tykkäät! :) Mä muistan sut kyllä hyvin, ja arvelinkin että oot bloggari sinäkin. Tollaiset tilaisuudet on aina aika hassuja, kun tavallaan muka tietää ihmisiä, mut kuitenkaan ei tunne ketään, voi vain arvailla kuka kukin on. :D

      Poista
  10. Satu, Manda, Ihanuus korkokengissään, anonyymi: Toivotaan, että nää uudistukset leviää muihinkin Eurokankaisiin!! Ainakin sen suuntaista puhetta oli mun mielestä siellä ilmoilla. Varmasti pitkä ja aikaavievä prosessi, mutta ehkäpä jonain päivänä. Toivotaan ennemmin kuin myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  11. Oli kiva nähdä! Veikkaan, että Jakten-kassia on tulossa. Epähuomiossa en tajunnut esitellä teitä bloggareita tosillenne, kun niin hartaasti kaivoitte palalaareja rinta rinnan. Palaillaan :). /Milla EK

    VastaaPoista