Mun ihana rakas pehmoinen ystävä täytti jo 12 vuotta. Vanhuus alkaa jo näkyä ja tuntua, mutta silti Tiku jaksaa pitää tinkimätöntä luonnettaan yllä. Muutamia patteja löytyy ja välillä on jäsenet jo kovin jäykät, auringossa on hyvä köllöttää ja hoitaa kuluneita niveliään. Monesti meidän vanha rouva löytyykin parvekkeen patjoilta löhöilemästä.
Muistan kun sain Tikun, pentunimeltään Taran, jolle annoin nimeksi Rudi. Hain sen Lintsin parkkipaikalta. Minimaalinen pörröinen pikku-susi oli matkannut Ilomantsista uuteen kotiinsa ja heti autosta ulos päästessään juoksi toisen auton alle. Kun vihdoin saatiin sisupussi sieltä ongittua pois, oli keskelle pientä päätä tarttunut bensakokkare. Sehän ei lähtenyt muuta kuin leikkaamalla irti, ja vaikka karvat kasvoikin takaisin, ne kasvoi valkoisina, kun aiemmin olivat siitä kohti harmaat. Niin jäi mun söpöläiselle yksi siihen kuulumaton valkoinen läntti otsaan. Läntti, jonka myöhemmin vanhuus on muuttanut sydämen muotoiseksi.
Vanha rouva osaa välillä olla ketku. Jos pöydälle jää jotain herkkua, tai vaikka ihan leipää, katoaa se äkkiä parempiin suihin. Jos hetkeksi erehtyy nostamaan pyllynsä sohvalta, sujahtaa paikalle karvainen vanhus. Jos lapsi erehtyy laskemaan ruokailevaa kättänsä liian alas kiiltävän kirsun kohdalla, on makupala kadonnut parempiin suihin. Ennen niin itsenäinen ja omaa tilaansa arvostava neiti on nykyään rapsutuksia ulvova ja örisevä mummo joka ei pieneen kosketukseen tyydy. Konsertti voi yltyä hyvinkin huvittavaksi jos ei tajua pitää kättään liikkeessä.
Minun pieni rakas villi. Toivottavasti saan pitää sinut hyvinvoivana vielä vähän aikaa. ♥
My beautiful soft little friend turned 12 years already. I love her to death and hope i get to keep her here with me a little while longer.
Onnea rouvalle! Tuo kuvan katse sai käden hakeutumaan kohti ruutua rapsutusvalmiina, joten rapsutukset täältä! =)
VastaaPoistaOnnea Tiku!!
VastaaPoistaOnnea 12 vuotiaalle, kirkassilmäiselle Tikulle!. Toivottavasti on vielä hyviä vuosia jäljellä.
VastaaPoistaT. Mia =)
ihana kaunis koira.paljon onnea!
VastaaPoista