10 elokuuta, 2012

Kid pics

Heippa kaikki blogimurut! Vapaapäivä. Jes! :)
Töissä on mennyt hyvin. Oon itse asiassa nauttinut siitä yllättävän paljon. Oon suorastaan ihmeissäni siitä rauhasta. Vaikka olisi kiireisempääkin, niin silti on tietty erilainen rauha, kun mitä edes muistin olevankaan. Se, että saa olla omissa ajatuksissaan ilman jatkuvaa keskeytystä, tai tehdä jonkun asian loppuun rauhassa, tai syödä rauhassa, juoda kahvia rauhassa, jutella aikuisen kanssa, tai puhelimessa rauhassa.

Ajattelin, että ikävöin lapsia koko ajan ja sydän on ihan rikki, mutta lasten rohkeuden ja reippauden, sekä mukavan hoitopaikan vuoksi oon voinut jättää ne päiväkotiin hyvillä mielin ja olla kahta onnellisempi kun näen taas omat kullannuppuni. Yhdessäolosta nauttii ihan eri tavalla nyt.

Lisäksi oon sietämättömän onnessani siitä, että saan keskiviikkona palkan. Ihan oikeasti rahaa, jolla voi oikeasti tehdäkin jotain, ostaa itselleen jotain ja lapsillekin jotain, eikä tarvitse murehtia sen vaikutusta ruokarahakassaan. Pääsen kampaajallekin pitkästä aikaa! Joo, tää on hyvä juttu nyt.

Onnellinen olen myös siitä, että olin lasten kanssa kotona niin kauan kuin se oli mahdollista. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen myös kiitollinen siitä kasvatuksesta, jonka lapset on mulle tona aikana antaneet.

Aikamoista tilitystä, mutta tällä mennään nyt. ;)

Kivaa perjantaita!


Mikan ottamia kuvia meidän rakkaista, klikkaamalla saat alkuperäisen koon. Aika hienoja, vai mitä? :)






7 kommenttia:

  1. Hirmuisen tuttuja pohdintoja töissäolosta. Vaikka meillä ei aina todellakana saa syödä keskeytyksettä tai rauhassa. Ja nyt mä alan taas opinnot, niiden loppuunsaattamisen, apua. Olisipa tuleva vuosi jo ohi ja paprut kädessä. Mut pianhan se onkin!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olit kotona lasten kanssa ♥

    Arvokasta aikaa ja sanoisin, yleellisyyttä tänäpäivänä!

    Kuvista jää ihanat muistot.
    Rakastavista vanhemmista syntyy kauniita lapsia!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla tollasta fiilistelyä näin viikonlopun alkajaisiksi.

    VastaaPoista
  4. mä kaipaan kyllä hirveästi kans jo aikuisseuraa ja sellaista omaa tekemistä tämän kotona olemisen lisäksi. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  5. Loistava juttu, Nova, että töihinpaluu on alkanut hyvin! Ilahdutti harmaata perjantaita! Aurinkoista viikonloppua teille kaikille!

    Terkuin Mia

    VastaaPoista
  6. Onnea sulle työelämään ;) Ihania kuvia, sulla on niin suloiset lapset! Ja ihana partsi!

    VastaaPoista
  7. Olipa kiva kun kerroit, että tykkäät töissä olosta, silloin kaikilla on hyvä olla. Ihanaa viikonloppua. Minä olen töissä tänään (lauantai), mutta tykkään kovasti!

    VastaaPoista