24 huhtikuuta, 2018

Japanilaiset tilkut

Löysin tämän kirjan Oulunkylän ostarilla olevasta liikkeestä, jossa on loppuunmyynti (en ole varma onko edelleen olemassa vai loppuiko toiminta jo). Taisin maksaa tästä vitosen ja tovin se on odottanut muiden kässäkirjojen kanssa samassa pinossa. Tänään kuitenkin innostuin kokeilemaan yhtä ruuduista, ensimmäistä. Meisen -silkkiruudukko nimeltään. Ajattelin paineettomasti tehdä ruudun silloin - toisen tällöin, niin ei tule otettua stressiä taas yhdestä työstä (mikä ikinä se olisikaan) jota en välttämättä saa ikinä valmiiksi. Ihan kivoja nämä pienet ruudut on näinkin.

Päätin yhdistää Libertyn kankaisiin pellavaa, mikä ei ehkä ollut paras vaihtoehto sikäli, että ruutujen kohdistus meni ihan miten sattuu pellavan eläessä koneen neulan alla (ja itsekin sen huomasin vasta puolessa välissä työtä). Olen selvästikin aika suurpiirteinen tilkkuilija, mutta ketäpä tuo haittaisi, kun itseäni ei yhtään. :)

Tästä pääsenkin askeleen lähemmäs tilkkusettien tekemistä. Se on ollut to-do listalla jo hävettävän kauan, mutta jospa ensimmäiset saisin tällä viikolla kauppaan, niin siinä olisi hyvä tavoite.

Mukavaa viikkoa!




Today i got excited by this Japanese quilting book that has been waiting in my craft book pile for a small while now. I bought in on sale for only five euros if i remember correctly. My first experiment was this Meisen koshi grid. I decided to use linen with Liberty which may not have been the smartest choice as the linen tended to live it´s own life under the needle of my sewing machine.

Fortunately i seem to be quite broad-minded when it comes to patchwork and don´t care that much if the squares don´t match. I bet Japanese quilters would disagree with me though. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti