Eilen sain myönteisen päätöksen starttirahasta. Käsitöiden oheen mulla on vähän muitakin suunnitelmia (oheismyyntiä) ja sitä varten sain myös myönteisen naisyrittäjälainapäätöksen. Työtila, josta on tarkoitus tehdä myös keväämmällä myymälä työhuoneen oheen on odottamassa (siitä lisää myöhemmin) ja virallisesti aloitan yritystoiminnan toiminimellä 1.3. lähtien.
Tässä välissä siis hoidan käytännön asioita, teen tuotteita minkä ehdin, suunnittelen uusia verkkosivuja kaupalle ja yritän tienata sen verran, ettei ihan kuolla nälkään. Ensimmäinen starttiraha lähtee maksuun vasta parin kk:n päästä, joten hommia on tehtävä, yrittäjän tahdilla. Oon niin huojentunut. Tietysti jännittynyt ja kaikkea mahdollista yrittäjyyden ja pärjäämisen suhteen, mutta nyt vihdoinkin oon siinä pisteessä, missä oon halunnut olla jo useamman vuoden ajan, joten huojentuneisuus ja onnellisuus on päällimmäisinä. Vihdoinkin oikeasti aikaa luovuudelle!
Oon tehnyt muutaman päivän ajan pientä ainutlaatuista tuotesarjaa, johon olen maalannut kangasväreillä pupuhahmoja - ja on siellä yksi kissakin, jonka piti olla kääpiökani. :D
Tuotesarjaan kuuluu kaksi tilavaa vuoritettua meikkipussia vanutoppauksella, kaksi eri kokoista säilytyspussukkaa esim. lastenhuoneeseen, kylppäriin.. mihin vaan, sekä kaksi eri kokoista kangaskassia, lasten koko ja isompi, tosin meneehän toi lasten kokokin esim. eväs- tai neulekassina.
Tuotteissa on mitat ilmoituksissa, joten kannattaa katsoa ne. Sähköpostishoppailu onnaa myös.
KAUPPAAN!
Kiitos kun ootte siellä! Moisk!
Yesterday i got to know that i have been granted a start-up support from the city and a women entrepreneur´s loan as well and i am SOOO relieved. Now - i am finally at the point where i have wanted to be for so many years. I also have a workroom ready and the space will be fixed into a little shop too later during this spring. Officially my full-time entrepreneurship will start March 1st, so before that i´m getting all the practical stuff sorted and ready. I´m also working on my new online shop and creating products for sale as a little busy bee since this is now my only income for the next two months (before the support will start rolling).
So many mixed emotions have taken over me at this time - but most of all, i am so happy, so grateful, so relieved. And i want to thank you for being there (even if you stopped reading before you got here). ;)
This collection here is OOAK Art bunny series that includes two spacious cosmetic pouches, two different sized storage pouches and two tote bags, small and larger. Every single product is very carefully made, i have painted the pictures with textile paint and worked on this collection for the past few days. Bunnies are now available HERE.
Onnea onnea!! Kauniita ovat uudet tuotteetkin:).
VastaaPoista-sirpa-
Kiitos -sirpa-! ♥
PoistaHei Nova-murunen,
VastaaPoistaISOT onnittelut ISOISTA asioista ja askelista - hyvää kannatti odotella, ihan parhautta kun nuo päätökset menivät justiinsa niinkuin toivottiinkin! Ja hyvä (vaikka pelottavavaa omalla tavallaan, tiiän) että sait työpaikan pois kiusaamasta, kun se ei ollutkaan sitä mitä toivoit. Tästä se lähtee nyt sitten täysillä rullaamaan! Ihanaa taidetta olet luonut, nää kyllä kuvastaa just eikä melkeen tätä tilannetta: värikkäittä ja tuttuja Nova-kaunokaisia uudella, ihqulla ja taiteellisella twistillä! Wow!
Loistavia kevätpäiviä ja luomisen iloa!
Mia
Kiitti Miaseni! ♥ Joo ihan oikein meni loppujen lopuksi sen duunin kannalta asiat. Sen oli tarkoituskin olla varmaan vaan ohikulkumatka mulle. Mulla on sulle ISO paketti odottamassa sopivaa pahvilaatikkoa. Tiedät, että jos ostista tulee lappunen niin menet sitten hakemaan. ;)
Poistasiis Postista. :D
PoistaOnnittelut rohkeasta askeleesta!! Sinulla on niin pettämätön maku ja mahtava luomiskyky, että uskon täysillä menestykseesi :)
VastaaPoistaKiitos Lilli ihanista sanoistasi! :) ♥
PoistaVautsi! HIENO JUTTU! Uskon että pärjäät, koska työsi ovat aina olleet ihania. Onnea!
VastaaPoistaKiitos Emmi! ♥♥ Toivotaan! :)
PoistaOnnittelut minultakin! Hienoja niin sun näköisiä luovia tuotoksia taas kaupassasi. Minä jäin kuukausi sitten pois päivätöistä ja uusien kuvioiden mietintä käy täälläkin kuumeisesti. Toivottavasti saadaan sun kanssa kehitettyä myös jotain yhteisiä tempauksia, pop up juttuja tms. Ihania työntäyteisiä päiviä sinulle :-) terkuin Riitta / www.nuppuhome.com
VastaaPoistaKiitos Riitta! Onnittelut sinnekin suuntaan! :) Ollaan yhteyksissä!
PoistaIhania pupuja, olet kyllä taitelija! Onnea uuteen harppaukseen ja onnea starttirahasta! Ihania uutisia! Palaillaan asiaan... :)
VastaaPoistaKiitos paljon Nonna! ♥ Palataan, kyllä! :)
PoistaOnnea uuteen ja jännittävään. Varmasti menestyst koska olet taitava ja sinulla on hienoja ideoita!
VastaaPoistaKiitos ihana Auli! ♥♥♥
PoistaLämpimät onnittelut sinulle, starttirahasta, uudelle alulle ja jännittävälle keväälle! Ihan mahtavaa, jännityksellä seuraan mukana :)
VastaaPoistaJee Bambi! Kivaa kun seuraat! ♥
PoistaOnnea!!!! Teet nyt sitä mistä haaveilit. Anna mennä ja uskalla! Mä tein sen, kaikki ei mennyt putkeen, mutta mä kokeilin enkä todellakaan kadu mitään. Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Sinulle se saattaa tuoda kaiken sen mistä haaveilit, toivon niin! Minulle se toi vaikean parantumattoman sairauden. Elämä on, nauti tästä tunteesta nyt!
VastaaPoistaKiitos anrinko! ♥ Mistään suuresta en uskalla edes haaveilla, mutta jos toimeen tulisin, niin olisin onnellinen. Mikä sen ihanampaa kuin tehdä sitä mitä rakastaa. :) Mä nautin. Hyviä vointeja sinulle! ♥
PoistaIhanaa Nova tätäkin kautta ja ihanat nuo tuotteet! Olen ihan onnessani puolestasi :o)
VastaaPoistaKiitti mussukka! Nähdään ylihuomenna, jee! =) ♥♥
PoistaMoi! Millä maalilla puput on maalattu, kestävätkö pesun? :)
VastaaPoistaMoikka! Kangasmaalilla (Deco textil) maalasin ohjeiden mukaan. En suosittele tuotteille konepesua, enkä tiedä miten kestää käsinpesun. Voisinkin tehdä kokeen. Palaan sitten vielä kommenttiisi huomenna ja kerron mitä kävi. :)
PoistaMoi vielä. Maalit kesti käsinpesun, ei haalistunut, eikä lähtenyt leviämään/irtoamaan. En silti suosittele pesua näille tuotteille, mutta jos tulee jotain sotkua, niin voi pestä käsin. :)
PoistaIhania pupusia! Onnea ja työniloa sulle! :)
VastaaPoistaKiitos kukkarukkanen! <3
Poista