- Joo!
- Odotas pieni hetki..
Pian myyjätär tuli rulla kainalossa esittelemään juuri eilen saapunutta uutuustapettia, jota on alunperin valmistettu 50-60 luvulla ilmeisesti yksi painos (saatan olla väärässä), jonka jälkeen valmistus on lopetettu. Sittemmin muutama tapettikauppias (mm. ko. myyjätär) on toivonut tätä uudistuotantoon ja vihdoin oli toive toteutunut.
Mikä munkki mulla kävi! Olin ensimmäinen joka kyseistä tapettia nyt osti ja olen myös ensimmäinen joka sen dokumentoi, sillä tästä ei ole yhtään kuvia vielä missään, ei myöskään aiemmilta vuosikymmeniltä. Jee, pioneeri-mä.
Ensin mulle esiteltiin tämä tapetti vihreäpohjaisena, joka oli ihana sekin, mutta meidän kyseiselle pimeähkölle seinälle se olisi ollut liian tumma (ja pimeähkön paikan vuoksi oli kuvatkin vaikea ottaa ja ne on aika pimeitä). Harmittelin sitten, kun sitä ei ole valkopohjaisena ja niinpä pikaisen kellarissa vierailun jälkeen sain oman Taikayöni. Yhtäkkiä valinta olikin helppo ja tuskailu loppui siihen paikkaan. Olin löytänyt etsimäni.
En tietenkään malttanut odottaa edes seuraavaan päivään, vaan heti kun olin hakenut lapset pk:sta aloin hommiin. Yhdentoista aikaan illalla meillä oli uusi seinä. En ollut muuten ennen tapetoinut paperitapettia ja sitä vähän kammoksuin (no joo, yhden kerran elämässäni oon aiemmin edes tapetoinut), mutta aika nopeasti sekin taipui näissä käsissä ja lopputuloksesta tuli tosi hyvä.
Kiitos Tapettitalon ihana myyjätär, rakastan uutta uutta taikaseinäämme!
P.s. Tämä ei lopu tähän, ostin myös tapettia lastenhuoneeseen, siitä lisää myöhemmin. ;)
KLIKKAA KUVAT ISOMMIKSI / CLICK PHOTOS TO ENLARGE!
Yesterday i popped by to a store called Tapettitalo which sells traditional Finnish wallpapers around the years 1920-1970. I thought it was going to be an easy task to pick a couple of rolls, since i am usually very quick to know what i like and want - but this time it wasn´t. I´m not sure how long exactly i looked at the samples and wondered around the little shop (started to get anxious already).. Then the nice lady of the store asked me if i liked oriental patterns. Yes!
So i ended up buying this beautiful wallpaper that had just arrived yesterday to the shop, i was the first customer to buy that since they have started to remake this wallpaper, that´s originally from the 50´s - 60´s. It is called "Taikayö" - which means Magic night in Finnish (suits us just perfectly). Apparently i am also the first person to ever document a picture of it when it´s on the wall since there´s no pictures available from the past. Yay - pioneer-me!
I love our new wall, it´s perfect.. and perfectly magical for our home. ;)
EN KESTÄ!!!!!!!!!!!!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!! Sano että tuo oli edes ihan järkyttävän kallista niin ei harmita kun tili on ihan tyhjä! :D Paljonko rullalla oli hintaa?
VastaaPoista:) 62,50 oli muistaakseni rullan hinta.
PoistaSaitko blogi-sponssausta...?
PoistaEn. Ihan meni omasta pussista kaikki. :)
PoistaOnIhanaa tapsua!!!tapettitalo on kyllä paras...mut on kyllä ruotsin vastaavakin hyvä...hyvempi....satuin vaan joskus surhvaillessani sinne...
VastaaPoistaVoin vaan kuvitella että Ruotsissa on omat helmensä! :)
PoistaUuupea!
VastaaPoistaKiitos, niin mustakin! Ja on luonnossa vielä hienompi, kun oli hieman vaikea kuvattava tämä. :)
PoistaOlipa kiva nähdä kuvio kokonaisena, kun tapettitehtaan sivuilla on niin pienenä osana kuviosta. Hieno!
VastaaPoistaLaura
Kiva jos auttoi hahmottamaan.
PoistaNo onhan ihana! Olit oikeassa paikassa oikeaan aikaan :)
VastaaPoistaKyllä vaan! :)
PoistaWau! Ja olitpa aikaansaava! En ikinä pystyisi moiseen vaikka haluaisin :)
VastaaPoistaNo ihan varmana pystyisit. Sä oot kans niin kätevä käsistäsi. :)
PoistaVoi älytön kuinka hieno tapetti! Onnentyttö! Mä iloitsen uudesta lastenhuoneen tapetista, jonka ostin Retrovillasta Köpiksestä (vintage-tapettien liike), idean toteutus on vaan vielä hieman kesken mutta kyllä se siitä syntyy :). On ne vaan ihanaa seinätaidetta nuo tapetit!
VastaaPoistaMut sä oot enemmän onnentyttö ku sulla on se talo! =) Ootan innolla, että näen sun ostaman tapetin siellä sun blogissa!
PoistaOnpa hieno,vähän sellasta William Morris-henkeä näen tuossa.Ja ihan on teidän värikkään ja lämminhenkisen kodin tyylistä!
VastaaPoistaNo kuules, melkein meinasin vielä enemmän Morris-henkistä ostaa, mut sit tää jotenkin iski mun sydämeen. :) Kiitos kivasta kommentista. <3
Poista