09 heinäkuuta, 2013

Asiaa puutarhapalstasta

Ihan uusimmat lukijani eivät välttämättä tiedä meidän palstasta, joka on kaupungilta vuokrattu, mutta suurin osa tietää. Ajattelinkin vinkata siitä sen verran, että jos sulla ei ole mökkiä, tai omaa pihaa johon pystyttää puutarha tai kasvimaa, mutta haluaisit sellaisen, niin suosittelen kyllä lämpimästi vuokraamaan kaupungilta oman pläntin. Alla vähän lisää infoa. :)



Me viljellään omaa maata (1 aari = 10 x 10 metriä) nyt kolmatta kesää. Kun sain palstani, oli siellä marjapuskat ja raparperi valmiina, muuten se olikin sitten aika pommi. Paljon sen eteen ollaan tehty töitä, mutta tosi paljon enemmänkin oltais voitu. Tulee se hyvä hiljaakin. :)



Mä en ollut ikinä ennen tehnyt mitään vastaavaa ja oonkin opetellut kantapään kautta joka vuosi miten kasvattaa omia vihanneksia. Pelkästään tuurillakin ollaan joka vuosi saatu aika paljonkin syötävää ja nyt näyttää onnistuvan vielä paremmin, kuin aikaisempina vuosina, miinuksena se, etten kertakaikkiaan saanut haettua perunoita maahan ja se ottaa kyllä NIIN päähän joka kerta kun palstalla käyn. Viimeisen kahden vuoden perusteella kun voin kertoa, että oman maan uudet perunat on maailman parhaita! Hitto. Ens kesänä sitten sata kiloa niitä! ;)




Mutta siis, jos oot kiinnostunut omasta puutarhapalstasta, maksaa se ainakin meidän alueella vaan n. 30 euroa/vuosi. Eli ei todellakaan paljoa! Luulen, että hinta on ympäri Helsinkiä aika sama. Muista kaupungeista en sitten mitään tiedäkään, mutta kannattaa ottaa selvää oman kaupungin verkkosivuilta. Oman palsta-alueen säilyttämiseksi ei tarvita muuta, kuin että sitä viljellään.

TÄÄLTÄ löydät Helsingissä vuokrattavat palsta-alueet ja niiden yhteystiedot. Rohkeasti vaan soitto sinne ja jonottamaan, jos et heti saa omaa maatilkkua.
Itse muistaakseni silloin neljäs kesä taaksepäin aloin tammikussa jonottamaan ja jo samana kesänä tarjottiin tilkkuja. Tämä minkä otin oli kolmas ja paras tarjotuista. Ei kannata ottaa ihan nurtsikenttää, tai synkintä metsänlaitaa, jos sellaista tarjotaan, mulla ei ainakaan ois riittänyt rahkeet eikä taidot sen fiksaamiseen. Jos mahdollista, niin pyydä mukaan joku viljelystä tietävä, kun menet katsomaan sinulle tarjottua palstaa.


Tässä vähän herkkuja mitä ollaan viime aikoina kannettu sieltä jo kotiin. Lantut, porkkanat, nauriit, maissit, herneet, maa-artisokat, parsakaalit, purjot, punajuuret ja valkosipulit saavat vielä jatkaa kasvuaan rauhassa. Pieni pallo-kesäkurpitsa on ensimmäinen joka napattiin mukaan, sekin siis on vasta puhkeamassa täyteen loistoonsa. :)




Pictures from our garden and some info for those who are interested of renting their own (in Finland, naturally). Hence the long text which i won´t translate. :)

13 kommenttia:

  1. Jyväskylässä on myös vastaavia ja ainakin omalla alueellani hinta on 18e / aari. Ei siis ollenkaan paha hinta, ja palstailu ehdottomasti parasta, mitä kaupungissa voi kesällä tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, siellä on vielä halvempaa! hineoa! Niin on munkin mielestä ihan parasta! :)

      Poista
  2. Oi onpas iso palsta teillä :) Alueet joilla mä oon asunu, on ollut vaan sellaisia ehkä max 3m x 3m kokoisia palstoja. Meillä on nyt takapihalla muutama viljelylaatikko ja ruukku..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika iso, onneksi. Mahtuu sitten oleskelualuekin hyvin. Nyt kun oon vielä siirrellyt vattupuskia ja repinyt villiintynyttä minttua ihan urakalla, niin ollaan saatu hyvin lisää viljelystilaa ensi vuodeksi. :) On ne pienemmätkin alueet kivoja, pääasia että saa itse kasvatettua! :)

      Poista
  3. Voi miten ihania kuvia! Mulla on tuossa tuota omaa pihaa enkä jaksanut laittaa sinne kasvamaan tänä kesänä yhtään mitään. Se on totaalisen viidakkoitunut kesän aikana. =( Mä vaan en osaa viljellä mitään. Viime kesänä yritin eikä edes perunat onnistuneet. =( Plääh! Onneksi marjapuskat ja omppupuut tuottaa tulosta ilman mun tunarointiakin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi. :( Miten nyt silleen? Oon käsittänyt, että perunoiden pitäisi olla vielä aika helppoja.. :D Mutta hei, en mäkään varsinaisesti mitään osaa. Teen vaan ja välillä onnistuu. Onneks sulla on ne marjapuskat ja omppupuu, pääset kuitenkin keräilemään herkkuja omalta pihalta. :)

      P.s. Mulla taas punaviinimarjapuska on ihan dead. Mä teen selvästikin sen kanssa jotain väärin..

      Poista
  4. Upea palsta! Paljon olette varmasti hommia tehneet ja mukavasti näyttää satoa tulevan :) Puutarhahommat on niin kivoja! :)

    VastaaPoista
  5. Opettelu on kivaa. Meillä on naapureina mummoja, joilta voi kysyä neivoja ja katsoa, mitä he tekevät nyt ja tehdä itse perässä. Meillä ei ole paltaa, mutta pienessä pihassa kasvulaatikot, yrttipenkki, marjapensas ja raparperi, lisäksi kukkapenkkejä...niin ja onhan siellä pensasmustikatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin kivaa, just kun ei ota sitä niin vakavasti. :) Ja onhan tuolla tilaa missä mokailla. Mummot ja tietävät naapurit (ja kaverit) on just parhaita! Mekin saatiin pari päivää sitten taas hyviä vinkkejä yhdeltä kokeneemmalta palstailijalta. Kymmenen vuoden päästä oon varmaan jo tosi hyvä. :D

      Kuulostaa ihanalta teidän kasvatukset. Mä oon kans himoinnut pensasmustikoita. NAM!

      Poista
  6. Minkähän sisustuslehden kautta löysin blogisi.. Aivan mahtavaa väri-iloittelua teillä ja kauniita ompeluksia :) meilläkin kaupunki vuokraa palstoja ja lähinkin tänä kesänä ensimmäistä kertaa kaverin kanssa viljelee kunnianhimoisesti kahta aaria :) likellä tosin oli jänistäminen, kun näki kotiloarmeijan ensimmäisen sateen jälkeen (yök). Ja tänään ilokseni kuulin, että Espanjan sirukotiloa on löytynyt viereisestä metsästä... (Tupla yök). Menee marjastuksesta, kun niitä poimii etikkaliemeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se oli varmaan uudistunut Talo&Koti, meidän koti oli siinä ekassa numerossa. :) Kiitos mukavista sanoistasi!

      Hienoa kun lähditte viljelemään, jee! Se on parasta! Ne kotilot on kyllä aika ärsyttävä armeija, mutta mä en edes voi niitä hirveesti hävitellä (näkyvästi) kun meidän tyttö on niin villi kotiloiden suojelija. :D Ihan hyvin siellä kasvit pärjää, vaikka mielummin kyllä heivaisinkin ne tuholaiset sieltä muualle. Ja oikeesti aina kun tytön silmä välttää niin hävitän niitä sieltä aina kun vastaan tulee. ;)

      Poista
  7. Mä odottelen sitä hetkeä KUN joskus tulevaisuudessa mulla on iso ja ihana kasvimaa jossa voi kasvattaa kaikkia herkkuja :) (Onnistuin kyllä jo tuhoamaan mun pienessä kasvatuslavassa sipulit, joita kastelin varmaan vähän liikaa, mutta..) Unelmissani oon sitten joku kasvikuiskaaja, kun mulla on se iso puutarha ja tiedän kaikkien mun kasvien sielunliikkeet niin osaan hoitaa niitä oikein ;)

    VastaaPoista