29 heinäkuuta, 2013

I ♡ Teippitarha!

Mä oon melko hulluna erilaisiin ihaniin teippeihin ja käytänkin niitä tosi paljon käsitöideni paketoinnissa ja valokuvien ja julisteiden seinään kiinnityksessä. Kauniit ja hauskat teipit lisää todella pienellä vaivalla ripauksen persoonallisuutta pakettiin ja tekee simppelistäkin kääreestä kauniin. Siksi olinkin super innoissani, kun sain valita Teippitarhan valikoimista muutamia tuotteita itselleni.

Mikä onnenpäivä, kun saatiin tämä kutkuttava paketti!



Teippejä on käytetty jo yhteen jos toiseenkin asiaan, mutta uusi tuttavuus oli mt CASA ympyrä-teipit. Halusin pienen yrttiviljelmän meidän keittiöön (kun partsilla tuntuu aina ötökät hyökkäävän kaiken syötävän kimppuun), siispä "rakensin" pienen yrttinaulakon meidän keittiöön ja käytin koristukseen teippejä, sekä ihania CASA ympyröitä, joihin pystyi kivasti kirjoittamaan yrttien nimet.



Islan kanssa kasattiin supersöpö mibon Marine Team, merijoukko, jotka pujottelin naruun jotta saatiin siitä kiva rimpsu keittiötä ilostuttamaan. Täytyy myöntää, että paperien taittelu ja etenkin yhteen liimaaminen vaati jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta lopputulos oli sen arvoinen! Kauniista paperisilpusta tein Niksun synttäreille sen miniviirin, joka näkyi aiemmassa postauksessa meidän ikkunaa koristamassa. :)








Teippitarhan anteliaisuus ei loppunut tähän, vaan he tarjoavat nyt viikon ajan myös mun blogin lukijoille 15% alennuksen kaikista ostoksista!! Jee!
Eli nyt kannattaa mennä TÄNNE ja ostaa ihanuuksia varastoon. Koodi on voimassa tästä hetkestä lähtien aina 4.8. saakka. :)

Muista käyttää alennuskoodia NovaMelina.


                                                             Kiitos hurmaava Teippitarha!

10 kommenttia:

  1. Hauska idea nuo palleroiset. Mullakin on niitä jemiksessä muutama, kun osan käytin lastenhuoneen seinällä olevaan ajatuskuplaan. Täytyypäs muistaa, että niitä vois käyttää myös jotenkin noin. Eläimet myös niin hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on kivat. Ajatuskuplakin kuulostaa hyvältä. :) Noi eläimet on niin söpöjä!

      Poista
  2. Niin ihanan värikästä, minä en uskalla lainkaan mennä lkatsomaan tunne Teippiotarhan sivuille, koska sortumus olisi totaalinen, tunnen heikkouteni...

    VastaaPoista
  3. Voi ihana idea toi "yrttinaulakko"! :) Mäki haluun! <3 Ja jee, teippejä! :-)

    VastaaPoista
  4. Vähän ihanii teippejä! Ja hauskoja kuvia muutenkin täällä blogissasi. (:
    Oon pariin otteeseen noita Teippitarhan sivuja tiiraillu, mutten oo siellä tollasia pallonmuotosia teippejä nähnyt. Pitääkin vilkasta taas uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ja kiitos paljon! :) Kannattaa kyllä vilkuilla Teippitarhan sivut. Se on täynnä herkkuja! :)

      Poista
  5. Aivan ihanat jutut teitte :) Ja tuo teippitarha yllätys tuli niii-in oikeaan aikaan...kiitos! Ympyräjuttuja en ole nähnytkään aikaisemmin, kivat nekin.
    T: j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä että tuli sulle sopivaan aikaan tarjous! :)

      Poista