30 joulukuuta, 2011

Suuri 1 v ARVONTA! / Big 1 year GIVEAWAY 30.12-15.1.2012!

Kun vuosi sitten aloitin blogini, tein sen lähinnä omaa arkistointia varten ja ajattelin, että mummit ja kaverit voi täällä myös käydä kurkkimassa mitä oon saanut aikaiseksi. Ilokseni tänne on vuoden varrella eksynyt liuta muitakin katselijoita - ja blogin pitäminen on antanut mulle Niin paljon enemmän kuin olisin voinut ikinä arvatakaan. Tästä tuli mulle oma paikka (jota kukaan ei voi sotkea ;) ja henkireikä kotiäidin arjen keskelle. Teille kaikille jotka kommentoitte, pidätte ihania omia blogejanne joita on kiva lukea, ja teille jotka tuette mun blogia googlen lukijapaneelissa, KIITOS!
Ilman tätä blogia ja ilman teitä, en olisi kehittynyt käsityöläisenä siihen pisteeseen missä olen nyt. Toivottavasti pysytte matkassa vielä seuraavankin vuoden.

Toivon, että tässä Suuressa 1-v arvonnassani löytyy jokaiselle vaihtoehto mikä miellyttää, joten valittavana on KOLME voittoa. HUOM! Voit osallistua VAIN YHTEEN, joten valitse huolella mitä lähdet tavoittelemaan, valintaa ei voi vaihtaa.


LUE OHJEET ENNEN OSALLISTUMISTA!


VOITTO 1: Käsityöläisen setti (Sisältää eri kokoisia kangas tilkkuja, myös kaksi hyvänkokoista palaa ihanaa Belle&Boo satiinikangasta, sekä paljon nappeja, koristenauhoja, applikoitavia koristeita, silitettävä pandakoriste ym. ym.)


VOITTO 2: Maalaisromanttinen setti kotia koristamaan (Sisältää kaikki pöydällä näkyvät liinat + esineet, keittiöpyyhkeen, 6 kpl mustia takorautaisia nuppi-vetimiä, puisen sydänrimpsun, sydänhenkarin ja hyvät palat kahta eri kangasta vaikka sisustus sydämiin. Uusia tai uudenveroisia.)


VOITTO 3: Vapaavalintainen tuote (ei Eetvart) Nova Melinan kaupasta. Myös kaikki uudet arvonta-ajalla kauppaan lisätyt tuotteet ovat valittavissasi! Mm. kuvissa näkyvät isot penaalit/meikkipussit ilmestyvät kauppaan lähipäivinä. Muutakin on tulossa. Voit myös valita kotitossut, vaikka niitä ei kaupasta löytyisikään.


OHJEET: Osallistua voi kuka tahansa jättämällä kommentin. Kommentissa tulee lukea monellako arvalla osallistut ja mihin arvontaan osallistut.  

1 ARPA: Anonyymit (keksi hyvin erottuva nimimerkki, voit myös jättää email-osoitteen!)
2 ARPAA: Lukijat (tai lukijaksi liittyvät) jotka löytyvät googlen lukijapaneelista.
3 ARPAA: Lukijat (google) jotka linkittävät arvonnan omaan blogiinsa
JA
+ 1 ARPA (mahdollinen kaikille) jos menet ja tykkäät Facebookissa. :)

ONNEA KAIKILLE TASAPUOLISESTI!!!

**********************************************************************************
My blog just turned 1, SO
This Giveaway is to celebrate my blogs first full year! I hope that everyone finds something of their liking, so there are Three prices, but you can participate in only one of these three giveaway prices! So choose with thought - you cannot chance your first choice once it´s made!

PLEASE READ THE INSTRUCTIONS BEFORE YOU SIGN UP!

Here´s what i´m giving away: 

ONE: Crafters set (Includes everything you see on this table! Leftover fabrics (good pieces), buttons, ribbons, embellishments, crocheted flowers, appliques etc..)


TWO: A bit shabby set for your home (Includes everything you see on the table. Almost everything in this set is new).


THREE: A product from my shop (not Eetvart). These spacious pen cases/make up bags will appear in my shop soon. I´m sure i´ll get something else done as well before this giveaway ends, so all the new things will be at your reach as well. You can also choose custom made home slippers if you win in this section.



INSTRUCTIONS: Everyone can participate by leaving a comment. In your comment you must tell what price are you reaching for and with how many tickets!


1 TICKET: Anonymous (please use a distinguishable alias or leave your email)

2 TICKETS: Readers in my Google panel (you can also join during this giveaway and get the extra ticket)

3 TICKETS: Readers (google) who link this giveaway to their blog

AND

+ 1 TICKET (for everyone) if you go and like Handmade by Nova Melina at Facebook. :)

                                          GOOD LUCK TO YOU ALL!!! 


**********************************************************************************
                                   Lisäkuvia / More pics of the prices









**********************************************************************************





PIENET KUVAT LINKITYKSEEN (voit valita vaikka sen mihin osallistut) / SMALL PICTURES FOR LINKING (you can choose your favorite)




123 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi ihanasta ja raikkaasta blogista! Ihania kuvia palkinnoista. Tavoittelen voittoa 1, kolmella arvalla. Peukut pystyyn minulle!

    VastaaPoista
  2. Blogisi on ihana piristysruiske!
    Osallistun neljällä arvalla ja valitsisin voitoksi jonkin ihanista pussukoistasi :)
    Hyvää Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
  3. Onnea 1-vuotiaalle! Ihanan värikäs ja erilainen käsityöblogi. :)
    Ja kolmella arvalla tavoittelen ykköspalkintoa!

    VastaaPoista
  4. Minustakin blogisi on just RAIKAS! Olen tykännyt siitä alusta asti! Haluan olla kolmella arvalla mukana, linkitin jo!

    VastaaPoista
  5. 2+1 arpaa minulle 1-palkintoa tavoittelemaan, aivan mahtava arvonta :) Onnittelut 1-vuotiaalle ihanalle blogille!

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle blogille! :)
    Mukana kolmella arvalla (lukija ja tykkäsin fb) ja ihanaa, ykköspalkintoa tavoittelemassa :)

    VastaaPoista
  7. Kauhiast onnewa! Tuota 1 tavoittelen kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Onnea 1 vuotiaalle ihanalle ja inspiroivalle blogille! Olen mukana kolmella arvalla ja tavoittelen jotakin kauniista pussukoistasi, tosin tossutkin ovat aivan mahtavia ja aina tarpeellisia,,,

    VastaaPoista
  9. lähden tavoittelemaan ykköspakettia kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  10. Onnea 1-vuotiaalle! Lähden tavoittelemaan kakkos palkintoa kahdella arvalla :) Iloa ja inspiraatiota tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
  11. Onnea 1-vuotiaalle :D Ja onnea ensi vuodelle!

    Mä tavoittelen palkintoa 3, kolmella arvalla!
    (Kiitos muuten ihanastaa pussukasta, pääsi jo käyttöön!)

    VastaaPoista
  12. Ihana blogi sinulla :) 3 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  13. Hups unohdin mainita että 1.palkintoa tavoittelen <:)

    VastaaPoista
  14. onnea 1-vuotiaalle! osallistun kahdella arvalla (olen lukija) ja tavoittelen palkintoa 1 :)

    VastaaPoista
  15. onnea 1-veelle :) blogisi on ihanan iloinen väripilkku!
    kahdella mukana ja 1. palkintoa tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla tavoittelen kakkospalkintoa :))

    VastaaPoista
  17. Onnea 1-vuotiaalle!
    1 arpa ja osallistun nro 3 arvontaan.
    -MINTSU-

    VastaaPoista
  18. Onnea 1-vuotiaalle! Kiva arvontakin jälleen. Osallistun kolmella arvalla ja lähden tavoittelemaan palkintoa nro 3.

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea blogin merkkipäivän kunniaksi. Täällä on aina niin ihan vierailla. Tulee joka kerta niin hyvälle mielelle =) Osallistun arvontaan neljällä arvalla ja tavoittelen ensimmäista vaihtoehtoa!

    VastaaPoista
  20. Onnea 1-vuotiaalle blogille ja pitäjälle! :-)

    Osallistun kolmella (3) arvalla ja tavoittelen voitto 1.

    Toivottavasti jatkat blogia vielä pitkään. Tätä on niin kiva lukea. :-)

    VastaaPoista
  21. Onnea synttäreiden johdosta! Kivaa, kun on arvonta! Osallistun yhdellä arvalla ja haaveilen Voitto 3:sta.
    -Matilda

    VastaaPoista
  22. Arvontaan mukaan yhdellä arvalla. Luen blogiasi säännöllisesti. Mukavaa ja mielenkiintoista alkavaa uutta vuotta! Palkinnoista lähden tavoittelemaan 2 vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  23. Onnea blogi-synttäreille! Olen tällainen myöhäisherännäinen lukijasi :) mutta sitäkin enemmän iloa olen postauksistasi saanut! Ja VAU mikä vuosi on sinulla ollut käsityörintamalla, tästä se vaan vauhdittuu... Onnea vuodelle 2012!

    Terkuin Mia

    P.S. Ja tokkiinsa käsityöläiselle aina ihania hilppeitä sopii lisää, joten ykkönen olisi huippu. Arpoja yksi.

    VastaaPoista
  24. Onnea ensimmäisestä vuodesta, toivottavasti tulee monen monta lisää! Tavoittelen kahdella (lukija + kommentti) kakkossettiä. Energistä ensi vuotta toivotellen..

    VastaaPoista
  25. Ihania palkintoja!

    Osallistun kolmella arvalla ja onnettaren suosiessa valitsen voiton nro 1.

    Onnea blogille!

    VastaaPoista
  26. Onpas mahtavia palkintoja. Voitto nro 1. olisi kaikista mieluisin. osallistuisin 2 arvalla =)

    VastaaPoista
  27. Tykkäsin jo aiemmin fbssä ja olen innokas lukija..eli 3 arpaa. Jee jee mitkä palkinnot. Itse hinkuisin 3.palkintoa!

    VastaaPoista
  28. Kolmella arvalla mukaan tähän ihanaan arvontaan! Ja odotan vielä äitä-tytär -tossuja kokoihin 25, 35 ja 39 ;O)

    Tavoittelen ykköstä, vaikka jokainen palkinto on huikea.

    VastaaPoista
  29. 3 arvalla ja pakettia numero 1.

    VastaaPoista
  30. 3 arvalla tavoittelen pakettia numero 1

    VastaaPoista
  31. Ihana arvonta ja ihana blogi. Kolmella arvalla mukana ykköspalkintoa tavoittelemassa.
    -ellunlellu-
    eija-riitta.nelin@laurea.fi

    VastaaPoista
  32. Blogisi on ihan uusi tuttavuus. Päädyin tänne toisen arvan arvontalinkistä. Yhdellä arvalla mukana ja voitto 2.

    VastaaPoista
  33. Ihana arvonta! Voitto 1. ja lukijasi.Oikein hyvää Uutta Vuotta! toivottelee Riitta Sinikka

    VastaaPoista
  34. Voi miten ihana blogi! Löysin tänne vasta hetki sitten ja nyt ensimmäisellä vierailulla osallistun myös arvontaan. Palkinto 1 vaikuttaa ihanalta, vaikka kaikkihan nuo ovat :) Liityin myös lukijaksi.


    Varmasti myös jatkossa seuraan aktiivisesti blogiasi.

    VastaaPoista
  35. Kaikilla neljällä arvalla tavoittelen kakkospalkintoa!
    Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  36. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Olen mukana upeassa arvonnassa kolmella arvalla tavoittelemassa voittoa numero 1!

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukaan 1. palkinnon arvontaan!
    -tossukoekaniinit-

    VastaaPoista
  38. 1 arpa ja 1. palkinto (kankaat). upea arvonta, en pysty valitettavasti linkittämään kun oikea tietokone tinttailee, mutta luotan sen yhden arvan voimaan;)

    VastaaPoista
  39. Kolmella arvalla mukana 1. palkinnon arvonnassa.

    VastaaPoista
  40. Vuorokausi piti miettiä, mutta kyllä se on tuo 3. jota minä tavoittelen (talopussukka on niin mukavan näköinen). Kaikilla neljällä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla tavoittelen ykköspalkintoa. Hyvää uutta vuotta!

    Tara

    tara@bebes.fi

    VastaaPoista
  42. 1 arvalla 1.palkintoa tavoittelemassa!
    Tosin kaikki palkinnot on ihania kuten blogisi myös :)

    VastaaPoista
  43. 4 arvalla mukaan 1palkinnon arvontaan :)

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla kokeilen onneani palkintoa kolme tavoittelen, ihana.

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana ja toiveena voittaa tuo ykköspalkinto. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  46. Osallistun kolmella arvalla ja tavoittelen palkintoa numero 3.

    VastaaPoista
  47. IIK!
    Ihanaa, että myrskyn jäkeen netti toimii!
    Mukana kahdella arvalla ja oi, jos voittaisin tuon vaihtoehto 1:sen.
    Mukavaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  48. Neljällä arvalla tavoittelemassa 2.palkintoa!

    VastaaPoista
  49. Ihanat palkinnot! Kahdella arvalla mukana, ykköspalkinto olisi kiva :)

    VastaaPoista
  50. Onnea yksivuotiaalle! Blogissasi on aina ilo vierailla ja kuten olet ehkä huomannutkin, en voi vastustaa kauniita käsitöitäsi;) Lähden tavoittelemaan ykköspalkintoa kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  51. Löysin blogiisi toisen blogin kautta, ja "rakkautta ensisilmäyksellä" - tulen vierailemaan toistekin! :)
    Osallistuisin arvontaan kahdella lipukkeella (jos siis lukijaksi liittyjä saa kaksi arpaa? jos ei niin sitten yhdellä arvalla mukana) Ja ykköspalkinnosta saisi kaikkea kivaa pikku rinsessalleni..
    Onnellista alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  52. Ihania palkintoja:) Yhdellä arvalla mukana, kakkospalkinto olisi kiva!

    aakaa123 @ luukku.com

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla tavoittelen 1. palkintoa

    VastaaPoista
  54. Ihanaa! Kolmella arvalla mukana, Facebook-tykkäsin! Toiveena olisi kolmas palkinto; ihana pussukka! Ja isot onnittelut 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  55. Ihania tuotteita! Kahdella arvalla mukana FB ja kommentti)
    http://www.etsy.com/listing/89494228/spacious-pencil-case-cosmetic-purse <- lemppari

    nimim. MilBu

    s-posti: milana.h@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. 1v onnea!
    neljällä arvalla mukana!
    (kommentti, lukija, FB, linkitys)

    toiveena olisi: 3. palkinto ja sieltä: http://www.etsy.com/listing/88785245/bigger-pouch-muffins-with-a-diamond

    miljuska_@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Hei! Löysin blogiisi tänään ja liityin lukijaksi. Osallistun palkinto nro 1 arvontaan kolmella arvalla. Linkitin arvonnan blogissani http://valuakuvasa.blogspot.com/ olen lukija ja tietysti kommentoin. Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  58. Kahdella arvalla mukana ykkös palkintoa tavoittelemassa!
    Onnea yksivuotiaalle hienolle blogille! :)

    VastaaPoista
  59. Onnea vaan!

    3 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  60. Heippa,

    Onnittelut ens alkuun :).

    Palkinto numero 3 tavoittelemaan.

    3 arpalippua mukaan.

    VastaaPoista
  61. Yhdellä tavoittelen pussukkaa : )
    Kiva blogi.
    -Sari

    VastaaPoista
  62. Onnea yksivuotiaalle! Palkinto 3. kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  63. What wonderful prizes and I would like to enter one ticket. I am sorry but I am the sad person who doesn't have a blog or a Facebook account- perhap my New Year resolution will be to set these up! If I am lucky enough to be a "chosen one" then I would love prize one but they are all fabulous. Thank you for the chance to enter. x

    VastaaPoista
  64. oijoi tähän täytyy osallistua.. 1 palkinto ompelusetti ja 1 arpa :)

    VastaaPoista
  65. Yhdellä arvalla mukana ja onnen osuessa kohdalle palkinto yksi lähtisi minulle!

    Kiitos ihanasta blogista!

    -Ruuti-

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukaan. Koskapa en ole sinut ompelukoneen kanssa voitto 3 olisi minulle mieluisin.

    VastaaPoista
  67. Liityin lukijaksi joten kahdella arvalla mukana. Mikäli onni osuu kohdalle mieluisin olisi palkinto nro 1. Myös omassa blogissani arvonta ilmestymässä tänään. Tervetuloa osallistumaan!

    VastaaPoista
  68. Osallistun kolmella arvalla ja haluaisin kovasti voittaa tossut! :)

    -Tupuna
    Sinisiä unelmia -blogista (en saanut nimellä kommentoitua)

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla tavoittelen kakkospalkintoa :) (kommentoin ja tyksin facebookissa) Lukijaksi en onnistunut liittymään, ei taas toimi tai en osaa käyttää googletiliä.. :)

    Oikein paljon onnea 1vuoden bloggaamisesta! Toivottavasti saadaan lukea vielä paljon ihania bloggailujasi! :)

    VastaaPoista
  70. Hei, ihana arvonta sinulla! :)
    Mielestäni olen jo lukijasi mut en jostain syystä päässyt googleen tarkistamaan, ja linkitän arvonnan omaan blogiini, eli 3 arvalla osallistun.

    Tervetuloa osallistumaan myös minun Maileg arvontaani Uusi Kuun sivuille :)

    VastaaPoista
  71. Ai niin ja osallistun 3 arvontaan.

    VastaaPoista
  72. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan nro 2! Mahtavat palkinnot sinulla täällä! :)

    VastaaPoista
  73. Onnea Blogillesi!!

    Mukana arvonnassa 2 arvalla. Tavoittelen 1 palkintoa..

    VastaaPoista
  74. Neljällä arvalla tavoittelen voittoa nro 1. :)

    VastaaPoista
  75. Osallistun 1 arvalla voiton numero 3 arvontaan.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  76. Onnea 1-vuotisesta blogista! Osallistun 2 arvalla voiton nro 3 arvontaan.

    VastaaPoista
  77. Kaksi arpaa lukijana ja yksi lisäarpa fb -tykkäämisestä=kolme arpaa toiveena voitto nro 3. Olet taitava, luova, sinulla on ihana värisilmä ...ja mitäs muuta vielä voisin kehua aiheesta!

    VastaaPoista
  78. yksi arpa ja tuo viimeinen olisi minun makuuni mutta nro 1 on myös ihana:)

    VastaaPoista
  79. Olipa ihana löytää arvontasi kautta näin suloinen blogi! Osallistun kolmella arvalla käsityöläisen tarvikepaketin (voitto1) tavoitteluun! Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  80. Oi että ihania palkintoja!!!
    Kahdella mukana ja 1 palkintoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  81. jännä arvonta. tuun 2 arvalla mukaan, sillä liityn samalla sun lukijaksi.
    mukavaa, hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  82. Voi mitkä palkinnot! Tavoittelen kahdella arvalla 2-palkintoa! Ykkönenkin olisi niin mahtava. Hankala valinta oli. :)

    VastaaPoista
  83. Palkinto 3, kahdella mukana : )
    -Sari

    VastaaPoista
  84. Ihana arvonta, 1 arpa tavoittelemaan palkintoa numero 3 :)

    VastaaPoista
  85. tavoittelen 1, kahdella arvalla

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla tavoittelen ykköspakettia!

    VastaaPoista
  87. Näpertäjä osallistuu yhdellä arvalla paketti ykkösen arvontaan =)

    VastaaPoista
  88. Onnittelut! Ihana blogi, ihania toita. Osallistun yhdella arvalla ykkospakettia tavoitellen.
    -Ms Bailey-

    VastaaPoista
  89. Kolmella arvalla mukana. Palkinnot ovat niin hienoja, että on vaikea päättä niiden välillä, mutta ehkä sitten kuitenkin tuo ykkönen.
    Olen myös Facebook-fani.

    VastaaPoista
  90. Kahdella arvalla kisaamassa 2-vaihtoehdosta eli maalaisromanttisesta setistä.
    Onnea ensimmäisestä vuodesta, tulkoon monta lisää!

    VastaaPoista
  91. Kiitos blogista! Osallistun 1 arvalla + 1 Facebook tykkää -arvalla 1. palkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  92. Onnittelut idearikkaasta blogistasi sinulle!!
    3. palkinto olisi haaveenani ja yhdella arvalla sitä tavoittelen.
    -RitvaK-

    VastaaPoista
  93. Ei voi olla näin ihania juttuja! Iih! <3

    Osallistun kahdella arvalla Ykköpalkinnon arvontaan :)

    VastaaPoista
  94. Kolmella arvalla osallistun ykköspalkinnon arvontaan!

    VastaaPoista
  95. Moi, yhdellä arvalla osallistun ja 3.palkinnon arvontaan, noi penaalit vaikuttaa kivoilta mm.
    t. Mia

    VastaaPoista
  96. Osallistun kolmella arvalla 1. palkinnon arvontaan!! :)

    VastaaPoista
  97. Komella arvalla osallistun kolmospalkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  98. Onnea 1-vuotiaalle!

    Kahdella arvalla mukaan ihanaan arvontaan. 1. palkintoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  99. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Osallistun kahdella arvalla 1. palkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  100. Tulee vähän huono omatunto kun en muuten oo kommentoinu ja sit arvontaan on kuitenkin pakko osallistua :D Oon seuraillu blogias kuitenkin koko ajan ja oon kateellinen kun oot niin aikaansaava (ja ne kankaat <3) :) Ykköspalkinto ois ihana ja kolmella arvalla sitä tavoittelen :)

    VastaaPoista
  101. Yhdellä arvalla ykköspalkintoa tavoitellaan :)

    VastaaPoista
  102. kolmella arvalla mukana :) ja kolmos palkinto ja tämmöinen:
    http://www.etsy.com/listing/88785245/bigger-pouch-muffins-with-a-diamond


    ebbuebbu@gmail.com

    VastaaPoista
  103. osallistun 1 arvalla 1.palkinnon arvontaan! ;)
    Tv: Amigurumi

    VastaaPoista
  104. Osallistun 1 arvalla 2. palkinnon arvontaan.
    t. Panda

    VastaaPoista
  105. Osallistun minäkin vanhan lukijan kahdella arvalla kivaan arvontaan. Valintani on nro 3, siellähän oli tosi kivoja penaaleja !

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla osallistun 1. palkinnon arvontaan

    tv: Sammakko

    VastaaPoista
  107. Osallistun minäkin yhdellä arvalla vaihtoehto 1 arvontaan sekä onnittelut yksi vuotiaalle blogillesi. Siis numero yksi on onnenluku.

    Pipsapippuri

    VastaaPoista
  108. yhdellä arvalla mukana
    -Mannaryyni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdellä arvalla kakkosta tavoittelemassa! Ihania tuotteita sulla myynnissä!

      Poista
  109. Onnea blogillesi. Osallistun yhdellä arvalla ja tavoittelen tuota ykköspalkintoa.

    VastaaPoista
  110. Juuri ehdin... Onnea valtavasti! Sinun blogisi on eräs lemppareistani! :) Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa mahtavaa 1.palkintoa! Nyt sormet ristiin....

    VastaaPoista
  111. mä en ole omasta mielestäni osallistunut joten kahdella arvalla voitto 1stä metsästän..

    VastaaPoista
  112. Voi miten kiva blogi :) Osallistun yhdellä arvalla voiton nro 2 arvontaan.
    Nimim. Shiva
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  113. Äkkiä vielä arvontaan mukaan kahdella arvalla ja tavoittelemaan lähden palkintoa numero 3 vaikka kaikki vaihtoehdot ovat kivoja.

    VastaaPoista
  114. Osallistun yhdellä arvalla ja ihanin palkinto olisi voitto 1 :) Nim. BWillis

    VastaaPoista
  115. Vielä viime tipassa mukaan tvoittelemaan kahdella arvalla palkintoa nro 1! :)

    VastaaPoista
  116. Blogi on kuin raikas karkki. Tykkään tosi paljon tästä tyylistä!
    Lähden tavoittelemaan 1. palkintoa neljän arvan kera :) Aivan pakahduttavan ihania palkintoja!

    VastaaPoista
  117. Ihana Blogi! Yhdellä arvalla mukaan tavoittelemaan kolmospalkintoa.

    PaulaPaula

    VastaaPoista
  118. Paljon onnea :) Kahdella arvalla koitan onnea palkinto 3 on ihana... Iloista tammikuuta sinulle toivoo: Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  119. Iik!
    Mukana yhdellä arvalla,
    tavoittelemassa ykkös palkintoa!
    Viuh! : )

    VastaaPoista
  120. Vieläkö ehtii mukaan..?
    Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa palkintoa nro 1.

    VastaaPoista
  121. Löysin blogisi pari päivää sitten enkä siis ole vielä ihan kunnolla tutustunut blogiisi - mutta teen sen kyllä. Äsken jätin kommenttini kanavatöitä koskevaan kirjoitukseesi, toivottavasti sen löydät. Minäkin osallistun mielelläni arvontaan paketin 1 kohdalla, jos vielä ehtii mukaan. Terveisin Eija :)

    VastaaPoista