22 lokakuuta, 2014

Kankaita ja tarjous lukijoilleni!

Sain eilen hykerryttävän paketin suloisesta pienestä kotimaisesta verkkokangaskaupasta nimeltään Perhonen Korvanlehdellä. Itse olen jo vuosia tilannut lähes kaikki kankaani ulkomailta, koska Suomesta ei ole löytynyt mun makuun tarpeeksi kivoja kankaita. Onneksi tilanne on alkanut muuttumaan ja nykyään ihan koti-Suomestakin on mahdollista löytää ihania puuvillakankaita.

Yksi niitä tarjoava verkkopuoti on Perhonen korvanlehdellä.
Valikoimista löytyy myös samoja kankaita, joita olen ulkomaiden valikoimissa ihaillut ja erityisesti mua miellyttää Cloud9 fabricsin luomupuuvillat, joita löytyy valikoimasta muutama erilainen ihana kuosi.

En malta odottaa, että pääsen näiden ihanuuksien kimppuun ja asiakkaideni iloksi, päätyy kankaita myös tulevaan joulumyyntivalikoimaani erinäköisissä tuotteissa.

Pienen putiikin ihana omistaja Kirsi, halusi myös ilahduttaa lukijoitani pienellä yllärillä, eli jokainen teistä saa tästä illasta eteenpäin sunnuntaihin saakka 22.-26.10. kaikista kankaista -15% koodilla: Novamelina.

Jee! Nyt shoppaamaan tuleviin käsityölahjoihin kauniita kankaita!! =)

P.s. Kaupasta löytyy muuten extrana muutama kässäohjekin sieltä valikon kohdasta "Ohjeita", kiinnostuneille. ;)






I got these beautiful fabrics from a lovely little Finnish online fabric store called Perhonen korvanlehdellä. 

6 kommenttia:

  1. Ihania kankaita! Ja isot onnittelut rohkeasta unelmien tavoittelusta! Ja tosi hienoa, että sait osa-aikatyön, joka mahdollistaa ja tukee uutta urasuunnitelmaa. Mikään ei ole parempaa kuin se, että ihminen saa elämässä tehdä sitä, mikä onnelliseksi tekee. Ja arvontapalkinnoksi, jos tosiaan saisi toivoa mitä tahansa, toivoisin maailmanrauhan lisäksi näkeväni lasten kokoisia Nova Melina-tyylisiä tonttulakkeja! ;D Uskon, että olisivat hitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karo-Liina! Oon ihan samaa mieltä kanssasi, jännittää kylläkin miten kaikki sujuu. Kiitti arvontavinkistä myös! :)

      Poista
  2. Hurmaavia ja herkullisia värejä ja kuoseja!
    Pirteää syksyä ja hiipivää joulun odotusta!
    Lämpöä ompelukorillinen vielä täältä etelän auringon syleilystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Kiitos ihanista toivotteluista! :)

      Poista
  3. Ihastuttavia kankaita. Niin sun näköisiä. Voi mitä minulta on jäänyt lukematta, hyvä tavaton. Oletko vaihtanut työpaikkaa tms? Kerro kerro uudelleen tai vinkkaa mistä voin lukea siitä -;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vaan Riitta! Alla oleva postaus on se, missä kerron uudesta. :)

      Poista