Toinen mahtava juttu on tämä huopalaukku-pakkaus. Laukut on suunniteltu tosi simppeleiksi (silti tyttömäisen näteiksi) ja valmisteltu niin, että 5-vuotiaan (ja isomman) on oikeasti aika helppo toteuttaa kassit itse. Isla on näistä ihan innoissaan ja onkin jo kaksi kassia tehnyt ystäville lahjoiksi. Edellisessä postauksessa näkyykin toinen Islan tekemistä laukuista.
Sitä onnistumisen riemua on niin ihana katsoa, kun Islakin on aina seurannut vierestä kun mä ompelen lahjoja ja halunnut itsekin ommella, mutta ei ole vielä ihan kyennyt. Nyt on jotain konkreettista minkä pystyy tehdä ihan itse alusta loppuun. :)
Toinen mulle uusi askartelu on nämä Bindeez pallerot. Tosi hauska juttu tämäkin. Paketissa tulee muutama valmis kuviomalli jonka voi asettaa pienen levyn päälle jossa on reikiä palleroita varten. Sitten vaan värejä valitsemaan ja palleroita tiputtelemaan "pallerokynällä". Tosi simppeli käyttää tämäkin ja lopputulos on mun mielestä tosi paljon kivempi kuin esim. hamahelmillä tehdyt kuviot. Ja mikä parasta! Tähän ei tarvii kaivella silitysrautoja ja -lautoja esiin, vaan muutama suihkaus vettä kuvion päälle ja hyvä kuivuminen liittää pallot yhteen ja kuvio on valmis!
I thought i´d make a little post about these super fun presents Isla got for her birthday. I hope someone gets a good tip out of these. I know we can never have too much craft supplies for rainy days and since Isla likes to make gifts for her friends, these are just perfect for that too. These both were new acquaintances to me and i´m so happy she got these gifts.
Those felted bags are really well prepared for a 5-year old (and older) to stitch them together on their own. I love to watch Isla when she finishes a bag. She´s so proud and so full of joy for making a REAL bag on her own. She´s already made two bags for her friends, the other you can see in my previous posting below.
Another fun thing is these Bindeez pearls. There are few readymade patterns in the box and lots of colors to mix to these figures. There´s also a pearl pen which is easy to use. I think these turn out so much cuter than figures made with hama pearls. And what´s best - you don´t need to dig your iron and ironing board to attach the pearls, you just need to spray a little bit of water on them and let them dry properly. Voila! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti