12 joulukuuta, 2011

Joulumekko Islalle

Etsy-kauppaani lisättävien tuotteiden kuvaukset on vieläkin kesken, mutta yritän tänään saada sinne jotain tuotteita myyntiin.

Edit: Tuotteiden lisäys alkanut! 

Tossutilauksia on tällä hetkellä 12 kpl odottamassa ja työn alla, joten tossuja ei tule enää ennen joulua myyntiin, tilauksia en myöskään ota enää tänä vuonna vastaan. Tossujen suosio vähän yllätti mut. :)

Lupasin tehdä Islalle jouluksi (kerhon joulujuhlaan) mekon jonkin aikaa sitten tilaamastani Helinä-keiju kankaasta. Yläosaan otin kaavan Mekkoni mun-kirjasta (Marin mekko), mutta se oli Islalle ihan liian iso, niinpä sitten jouduin tekemään hassun sisäänoton pääntielle (ja taakse pari pientä vähemmän hassua). Alaosan ja rusettisysteemin vetäisin hatusta. Paljetit ompelin koneella yksi kerrallaan, siinä vaiheessa meinasi kärsivällisyys loppua kesken. ;)




Eilen myös väkersin lasten huoneeseen jouluvalo-oksat. Itsekyhättyjä "joulupuita" onkin muutamassa blogissa jo näkynyt, tämän voi sitten lisätä listan jatkoksi. :) Oksilla roikkuu mun vuosi sitten tekemiä lintuja. Niistä taisinkin tehdä joskus ensimmäisiä postauksiani. Pian tulee myös lupaamani 1-vuotis arvonta. Mutta työt ensin pois alta..

Tulispa jo lunta...


I´m still in the middle of shooting my products so my Etsy shop is waiting empty. However i will try to get something there today. There is so little natural light that the picture taking is pretty hard. I also have 12 slippers ordered and waiting to be done before christmas - so no slippers will appear in my shop this year.

To this dress - I promised to make Isla a christmas dress for her day clubs christmas party. I ordered the Tinkerbell fabric from Etsy a while ago and she´s been asking me to make something of it for her ever since. At the point where i sewed the sequins on one by one - i almost lost it - but i´m happy that now it´s done. ;)

Yesterday i also made for the kids room this funny little christmas light-branch-thingy with some birds i´ve made before. They (of course) loved it, and i think it gives a nice moody light in there as well. :)
Still waiting for the snow to fall..

4 kommenttia:

  1. musta tuosta sisäänotosta edessä tuli todella hauska yksityskohta mekkoon - hieno se on!

    VastaaPoista
  2. Voi miten söpö Isla on uudessa mekossaan .

    VastaaPoista
  3. Kaunis mekko! Mullakin on oma joulupuuviritelmä. Täytynee kuvailla se joku päivä. Työniloa tossujen kanssa!

    VastaaPoista
  4. glenni: Kiitti tuesta. =) On se ihan tarpeeksi kiva.

    Sude: Kiitos ja niin kyllä onkin, mut toisaalta mun mielestä se on aina :)

    Nonna: Kiitos, sun hienon joulupuun kävinkin jo katsomassa. :)

    VastaaPoista