29 marraskuuta, 2014

Markkinat Kartanomiljöössä

Aamulla suuntasin ihanan ystäväni autokyydillä kohti Espoota Cafe Latten joulutorille myymään käsitöitäni. Markkinapaikka oli kaunis ja tunnelmallinen ja seura mitä mainioin. Pääsin saman katoksen alle Kärpässienikaupan Nonnan kanssa ja aika kului mukavasti höpötellen (tosin alkuun aika jäässä myös). Onneksi sain kartanon rouvalta talvisaappaat lainaksi etten ihan kalikaksi muuttunut. Kerrankin olin niin hyvissä ajoin, että sain räpsittyä kasan kuviakin mukaan.

Päivän kohokohtia oli ehdottomasti yhden blogini lukijan vierailu. Tämä suloinen ihminen toi mulle jopa pienen itse tekemänsä lahjan mukanaan kiitoksena ilosta, jota on blogistani kuulemma saanut. Miten liikuttavaa! Kiitos vielä sulle ihana! ♥♥

Päivä yllätti myynnillään ja erityisesti pehmot oli tänään hitti. Kaikki pörrökasat saivat uudet rakastavat kodit, myös yllättäen  mukaan ehtinyt pieni nalle. Pupuja siis ei enää Naisten messuille ole tulossa, mutta nalleja tulee ainakin muutama.

Kiitos vielä kaikille, jotka saavuitte paikan päälle ja kiitos kaikille mukaville myyjille hyvästä tunnelmasta. Kiitos tietty myös järjestäjälle, oli kiva tapahtuma!! :)








 Tältä näytti mun myyntipöydän toisella puolen. / View from the other side of my table.




Paikalle oli saapunut myös Koti kaupungin laidalla -blogin Frida kauniiden pellava- ym. tuotteidensa kanssa. Painetut Marokko-henkisesti kuvioidut pellavapeitot vei mun sydämen.





Nonnalla ja mulla oli melko värikäs pöytä ja päädyttiin tekemään parit vaihtaritkin siinä toistemme tuotteita ihastellessa. Olin just lilan örkki-avaimenperän tarpeessa, joten olipa hyvä, että sen sain. :)
Nonnan Apinalandia -blogin takaa pääset Kärpässienikauppaan katselemaan mitä kaikkea kivaa siellä onkaan!





Nonnalla oli mukana myös muutama Nuppu Home -blogin Riitan kaunis virkattu matto, kun Riitta ei itse päässytkään paikalle.


Viereisessä pöydässä ollut Zentiina myi herkullisia lankoja, joista päädyin ostamaan huippu kauniissa väreissä olevan japanilaisen Noro-langan. Nähtäväksi jää saanko siitä aikaiseksi sen mitä suunnittelin.





Oli kyllä niin mukava päivä ihanassa miljöössä ja tapasin ihan mahtavia naisia. Hienoa! Paikalla oli myös Polkkaponi ja Mersia, joiden värikkäästä kojusta en näköjään tajunnut ottaa kuin kaksi kelvotonta kuvaa. Höh, mutta täältä pääset katselemaan heidän tuotteitaan: Mersia ja Polkkaponi.


Ensi viikolla sitten on vielä mahdollisuus koko Naisten messujen ajan 3.-7.12. tulla hypistelemään mun tuotteita livenä Wanhaan Satamaan Katajanokalle, olen hallissa F, paikalla 49. Tervetuloa, toivottavasti moni tulee! :)


●●●●●●●●

All of these pictures are of today when i was selling my crafts at a beautiful mansion setting with some great interesting ladies. This was a good day!! :)

13 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kaikille pupuille löytyi noiden muutaman tunnin aikana uusi koti! Noi sun tähdet, joilla suu ja silmät, on hellyyttäviä. Kiitos kuvasta, jossa näkyvät myös virkkaamani matot. Niistä ei yksikään löytänyt tällä kertaa tietään uuteen kotiin, mutta minulta voi niitä ostaa blogini kautta edelleen :) Toivotan siinulle vilkasta myyntiä Naisten Messuille :-) terkuin Riitta / www.nuppuhome.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, toivotaan että kauppa käy sielläkin! :)

      Poista
  2. Ihanaa ,että sinäkin olet tulossa Wanhaan satamaan :) Tulen kyllä kurkkaamaan ihanuuksiasi !
    Missä siulla on siellä paikka ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sinne tulen! :) Kivaa jos tuut, tervetuloa! Olen hallissa F ja paikalla 49.

      Poista
  3. Ihanat kuvat sinulla! Mukavia myyntejä Naisten Messuille! Nähdään taas!

    VastaaPoista
  4. Oli todella kiva tavata... Minäkin laitoin juuri blogiin pienen postauksen, mutta tällä kertaa mentiin ihan tunnelmakuvilla... Hyviä myyntejä sinulle. Voipi olla, että tulen visiitille Wanhaan Satamaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, tuleeko kauniita ompeluksia myyntiin myös tänne blogin puolelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna! Etsy-kauppaani tulee kyllä tuotteita myyntiin heti ensi viikon joulumessujen jälkeen, ehtii vielä paketteihin. :)

      Poista
  6. Oi, tulisin jos olisin lähempänä. Silmiä hiveleviä,suloisia tuotteita sinulla! Vilkutus ja myötätuulen toivotus messuille täältä länsirannikolta!

    VastaaPoista
  7. Ilopa kiva päästä pikaisesti ihastelemaan värikkäitä tuotteitasi. Tämä päivä oli kyllä yllätti minut todella positiivisesti! :)

    VastaaPoista
  8. Huikeita kuvia ja ihanan värikkäitä tuotteita! Täytyy päästä varmaan joku päivä shoppailemaan sun kotin ;)

    VastaaPoista